sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

SUOLAINEN PELTIPIIRAKKA

Tiedätte varmaan sen hetken, kun istutte kahvilassa ja syötte maailman parhaan makuista piirakkaa ja päätät, että teet heti kotiin päästyäsi samanlaista ja mietit, että miksi et itse ole pitkään aikaan tehnyt mitään piirakkaa. Saatat ehkä katsoa kahvilassa jo netistä jonkun reseptin ja kävelet kauppaan ostamaan aineksetkin. Sitten kosket matkalla johonkin heinään ja kotiin päästyäsi katsot instaa ja teet uunifetapastaa. Niin se vaan useasti menee. En kuitenkaan tiedä miksi keväänkorvalla tulee piirakkahimo ja joka kerta, kun piirakkaa on tehnyt, miettii että miksi tätä ei tee useammin? Pellillinen piirakkaa riittää hyvin juhliin tai iltaplaksi sekä vaikka evääksi töihin. Piirakkaa voi myös pakastaa.

Polkkatukkanaisen luottopiirakka:


Pohja

1 prk maitorahkaa
4 dl vehnäjauhoja
250 g margariinia
2 tl leivinjauhetta

Täyte

1 pss pakastepinaattia
2 rs  kirsikkatomaatteja
1 pkt fetajuustoa 
2 dl juustoista ruokakermaa
2 munaa
suolaa

Sekoita leivinjauhe ja vehnäjauho. Lisää maitorahka ja margariini. Margariinin lämmöllä ei ole juurikaan väliä, mutta älä käytä mikron kautta. Tätä piirasta tehdessäni tempaisin margariisin suoraan jääkaapista. Koska vaivasin kädellä taikinan niin kylmäähän se oli.  Kun pohja on pyöritelty taputtele se syvemmälle uunipellille. Riko kanamunat kulhoon ja lisää ruokakerma. Vispaa tasaiseksi. Sulata pakastepinaatti ja lisää seokseen. Lisää fetajuusto ja puolitetut kirsikkatomaatit. Lisää suolaa  tarpeen mukaan. 
Kaada seos pohjan päälle. Tasaa täyte koko pellille. Uuniin 200 astetta noin 25 minuuttia.



Aura-purjo-pekonipiirakka




Pohja

-1prk maitorahkaa
-4dl vehnäjauhoja
-250g margariinia
-2tl leivinjauhetta

Täyte
 
-1pkt pekonia
-1kpl purjo
-100g Aurajuustoa 
-1prk (2,5dl) juustoinen ruokakermaa
-3 munaa
-1tl suolaa
-1tl mustapippuria
-kourallinen tuoretta persilja 


Anna akan valmistaa pohja kun et itse kuitenkaan siihen ole kykeneväinen.
Tällä välin voit alkaa suikaloimaan pekonin n. sentin levyisiksi paloiksi ja laita kylmällä pannulle ruskistumaan. Silppua sillä välin purjo suunnilleen saman levyisiksi renkaiksi ja laita pekonin joukkoon pehmentymään kun pekoni alkaa ottaa itseensä väriä. Anna muhia pienellä lämmönnä n. 5 minuuttia. Kaada pekoni-purjo seos pellille taputetulle piirakkapohjalle. Murusta vielä päälle aurajuusto. Sekoita tämän jälkeen ruokakerma, kananmunat, satumaisesti silvottu persilja sekä loput mausteet. Kaada munakermaseos lopuksi uunipellille muiden aineiden päälle ja siirrä pelti uuniin n. 25 minuutiksi 200 asteeseen. Valmista.

sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

KUUKAUDEN MUNA - VOHVELIMUNA

On taas aika sunnuntain ja sunnuntaimunan. Ette muuten usko miten monta aamupalaa voi kananmunasta saada! 



Niin kuin jo tiedätte teemme sunnuntaisin  aamupalan aina pitkän kaavan mukaan alottaen reseptien haulla. Tämä aamupala oli kyllä nopea ja helppo. 

1 muna
ripaus suolaa
Öljyä paistoon

Riko kananmuna ja vatkaa kevyesti rakenne rikki. Mausta suolalla.

Täytä vohvelimuna haluamallasi täytteellä. Meillä vohvelimuna oli täytetty salaatilla, sipulilla, caviartilla, tomaatilla ja tuorejuustolla.

sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

SE TÄMÄN HETKEN SOMEPASTA - UUNIFETAPASTA

Mietimme ensin Jenkkakahvamiehen kanssa, ettemme tekisi omaan blogiimme tästä reseptiä. Mutta kuinkas kävikään. Syitä tähän on kaksi. Alkuperäinen resepti oli kuitenkin todella hyvä ja tykästyimme molemmat Jenkkakahvamiehen kanssa. Olemmekin tehneet sitä jo useasti sen jälkeen, kun Liemessä - blogi sen julkaisi viime kuussa. No, toinen syy julkaisulle oli se, että meillä meni kerran pasta pilalle eikä se maistunut kovinkaan kummoiselta. Helpossa pastassa on siis myös sudenkuoppia, joihin ei kannata osua, kun hieman oikaisee reseptiä. Toki kolmas syy on, että teimme muutaman poikkeuksen alkuperäiseen reseptiin.


UUNIFETAPASTA (KASVIS)



250 g spagettia
200 g fetajuusto (rainbow)
1 dl basilikaoliiviöljyä
1 punainen chilipalko
1 rasia kirsikkatomaatteja
2 valkosipulinkynttä
pippuria
ripaus suolaa


Kaada uunivuoan pohjalle hieman basilikaoliiviöljyä. Laita feta kokonaisena vuokaan. Leikkaa chilistä renkaita ja laita fetan päälle. Kaada loput basilikaoliiviöljyt fetan päälle. Laita kirsikkatomaatit vuokaan ja pyöräytä basilikaoliiviöljyssä. Lisää valkosipuli kohtalaisen suurina paloina (ettei pala uunissa). Rouhi päälle mustapippuria ja viimeistele ripauksella suolaa.

Paista uunin keskiosassa 200-asteessa 15 minuuttia. Nosta lämpö 225-asteeseen ja käännä uuni grillivastukselle. Nosta vuoka uunin ylätasoon ja paista vielä noin 10 minuuttia. Huom! Tarkkaile paahtumista. Paistoaika riippuu uunista. 
Keitä pasta ohjeen mukaan. Riko uunifetaa hieman ja sekoita koko uunivuoallinen pastan joukkoon.
ÄLÄ TEE NÄIN: 
  • Ennemmin vaikka 1,5 rasiaa tomaatteja, kuin jo puoliksi syöty rasia. Mausta häviää puolet jos tomaatteja on liian vähän.
  • Tarkista vielä kerran, että uuni meni grillivastukselle! Pelkkä ylälämpö ei riitä! Feta menee kokkareiseksi eikä tunnu suussa mukavalta. 
  • Nosta lämpä siihen 225 asteeseen lopuksi. Vaikka se korotus on vain 25 astetta, on tuo merkittävä rutistus loppuun. 
Näillä ohjeilla saat varmasti maistuvan pastan. Ja miehisempään makuun antaa Jenkkakavamies vinkkinsä. :)


UUNIFETAPASTA (Lihaisampi versio)




-200g fetajuustoa (laktoositon)
-250g kirsikkatomaatteja
-1 dl oliiviöljyä
-2 kpl valkosipulinkynttä
-1 kpl punainen chili
-4 siivua englantilaista pekonia
-1 tl suolaa
-1 tl mustapippuria

-250 g spaghettia (Rummo)



Aloita voitelemalla uunivuoka osalla oliiviöljystä ja vuoraa uunivuoan pohja pekonisiivuilla. Nakkaa fetaköntti pekonisiivujen päälle ja lorauta loput oliiviöljystä fetan pinnalle. Tämän jälkeen pilko chilit ja valkosipulit pieniksi renkaiksi ja lisää fetan pinnalle. Lisää fetan ympärille kirsikkatomaatit ja pyörittele niitä oliiviöljyssä. Lisää lopuksi komeuden päälle merisuola sekä mustapippurirouhe. Käännä uunin nupit 200 asteeseen ja laita komeus uunin keskitasolle ja anna kypsyä aluksi n.15 minuuttia, jonka jälkeen nuppien uudelleen konfigurointi 225 asteeseen grillivastukselle, nosta samalla vuoka ylätasolle. Anna grillaantua vielä n. 5-10minuuttia.

Keitä pasta ohjeen mukaisesti hyvin suolatussa ketinvedessä. Vauta pasta ja sekoita lopuksi uunivuokaan fetan ja tomaattien sekaan. Nautitaan heti lämpimänä.

torstai 14. maaliskuuta 2019

PIHVI

Tietättekö mikä päivä tänään on? On eräänlainen tasa-arvon päivä. Tänään on naisten aika paistaa pihvi.
En meinaa valehdella. Kävin aikaimoisen taistelun itseni kanssa, että sain pihvin tuohon malliin, mutta tiesin kuinka paljon Jenkkakahvamies tulisi sitä arvostamaan. On vuosia, kun ole viimeksi pihviä paistanut. Itseasiassa en ole varmasti koskaan paistanut sisäfileetä. Tiesin lähtökohtaisesti, että pihvinpaistossa on omat niksit ja päätin lukea ne kaikki, koska en halunnut epäonnisua. Pihvi onnistui ja Jenkkis oli enemmän kuin kiitollinen. Se puhui pihvistä vielä seuraavana päivänäkin!

Tässä siis Polkkatukkanaisen pihvinpaiston ABC:
- Ota liha lämpenemään tuntia ennen paistamista.
- Suolaa reilusti ja pippuroi liha 30 min ennen paistamista.
- Kuumenna pannu kuumaksi ja lisää pannulle voita ja öljyä.
- Lisää muutama kokonainen valkosipulinkynsi pannulle tuomaan makua.
- Lisää pihvi pannulle. Älä liikuta pihviä. Kun se on pannulle laitettu niin se sitten on siinä.
- Laske paisto-aika pihvistä. 3cm paksuisen pihvin paistoaika on 3 min puoleensa eli 6 min yhteensä. 
- Kallista pannua ja heittele rasvaa lusikalla pihvin päälle.
- Siirrä liha folioon vetäytymään, kun paistoaika on kulunut. 
- Lihan tulee vetäytyä kokonainen paistoaika foliossa (minulla 6 min). 

Olin kyllä tyytyväinen pihviin. Se oli hieman punainen sisältä, mutta Jenkkiksen mukaan täydellinen. Ja vaikka en osaa paistaa nyt, kuin yhtälai kypsyyttä niin haittaako se jos se on hyvä? 

sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

RED CURRY

Tämän reseptin kehittely lähti siitä, kun oli aika taas päästä VgWokkiin. WgVok on niin hyvää! Jopa Jenkkakahvamies lähtee sinne ihan mielellään. Tiedättekö sen tunteen, kun lemppari ravintolassa on se lemppari annos, eikä uskalla kokeilla mitään muuta, kun voi käydä niin, että saattaa pettyä. Polkkatukkanaisen ehdoton suosikki annos on red curry.


  • 1 tlk Kookosmaitoa
  • reilu 1dl soijasuikaleita (pieni kourallinen)
  • 1 pkt maustamatonta tofua
  • 6-8 kaffir-limetin lehtiä
  • 1 paprika
  • 2 rkl punaista currytahnaa
  • 2 tl soijakastiketta
  • Jasminriisiä


Keitä jasminriisi ohjeen mukaan. Pilko tofu ja paprika ja lisää kaikki ainekset kattilaan. Huom! Mikäli haluat jättää paprikaan suutuntumaa, lisää ne vasta 5 min päästä siitä, kun kastike kiehuu. Keittele niin kauan, kun soijasuikaleet ovat pehmeitä. Joskus lisään hieman soijakastiketta, mutta punaisella currytahnalla säätelen normaalisti makua. 

____________________________________________________________________

Kahvamies (Jenkka)

Ainekset:

-350g broilerin maustamaton fileesuikale
-1 sipuli
-1 paprika (punainen)
-1 chili
-2 rkl redcurrytahnaa
-1 tlk kookomaitoa (400ml)
-10 kpl kirsikkatomaatteja
-3 kpl kaffir-limetinlehtiä
-1 rkl kalakastiketta
-1 rkl oliiviöljyä (paistamiseen)

Ohje:

Tällä erää aloitellaan perinteikkään Thaimaalaisen keittiön herkun valmistus viipaloimalla kasvikset. Kun ns. perusduuni on tehty, niin jatketaan ruskistamalla broilerin fileesuikaleet. Ennen kuin kana on kypsää lisää joukkoon sipuli, paprika ja chili. Kypsennä vielä hetki ja lisää sekaan currytahna ja sekoita. Tämän jälkeen voitkin kipata kalakastikkeen ja kookosmaidon pannulle ja kiehautaa sen. Lisää joukkoon puolitetut kirsikkatomaatit ja kaffirlimetinlehdet, jatka hauduttamista miedommalla lämmöllä 20-30min. Ota tai jätä (makusi mukaan) kaffir-limelehdet soosiin, omasta mielestä maku parane mukana muhitessaan. Tarjoile vaikka jasmiiniriisin kanssa.

sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

UUNIHERNEKEITTO

Tässä kohtaa on hyvä tehdä blogiin linjaus. Kertoakko se kaunisteltu tarina, jossa kaikki menee suunnitellusti vai se, kuinka asiat todellisuudessa meni. No, kerrotaan miten asiat todellisuudessa meni, koska se on hauskempaa ja siitä voidaan jotain oppia. Käydään ensin reseptit käpi.


KASVIS UUNIHERNEKEITTO
  • 0,5 pussia kuivattuja herneitä
  • 1 pkt Tofyrkya
  • 2 sipulia
  • 2 tl meiramia
  • 2 porkkanaa
  • 1 l vettä
  • 1 - 1 ½ tlsuolaa
  • 1 sipuli
  • 2 rkl sinappi
  1. Liota herneitä runsaassa vedessä yön yli.
  2. Seuraavana päivänä kaada vesi pois ja huuhtele herneet.
  3. Kaada liotetut herneet pataan. Lisää pataan myös tofyrky, kuutioidut sipulit, mausteet ja porkkana. Mittaa pataan vesi. Kuumenna kiehuvaksi hellalla.
  4. Laita kansi padan päälle ja nosta se uuniin 150 asteeseen. Anna hautua 4 tuntia. Lisää kypsennyksen aikana tarvittaessa vettä.
Mikä näin helpossa reseptissä voi mennä pieleen? No, monikin asia. Tein siis itse aluksi näin:
  • Klo 16 herneet likoamaan.
  • 8h myöhemmin eli klo 00 pata uuniin.
  • Klo 2: uuniin kurkkaus ja toteamus, ettei mitään tapahdu. (uuni 90 asteessa)
  • Asteiden nosto 150 ja takaisin nukkumaan.
  • Klo herättämässä klo 4. Jaksoin nousta 4:30 toteamaan ettei uunissa tapahdu yhtään mitään.
  • Kansi poistettu ja unia jatkettu.
  • Klo 7: Herneet himan pehmenneet. Uuni 225 asteeseen ja kansi päälle.
  • Klo 10. Ilon ja onnen päivä. Alkaa jo näyttämään hernekeitolle. 
  • Asteiden lasku 150, kansi päälle ja odotellaan. 
  • Tässä kohtaa lähdin kuvausreissulle ja Jenkkakahvamies jäi vahtimaan keittoa. Keitto poistettu uunista klo 13.
Minun keitossa siis meni 13 tuntia!!! Ei kovin taloudellinen tarkaisu. No, mistä kaikki siis johtui.
  1. Liota herneitä todellakin yön yli. 8h ei oikein riitä.
  2. Keitä keittoa liedellä ennen uuniin laittoa. 10-15 min riittää. Keiton tarvitsee kiehua uuniin mennessä! Itse olin nössö enkä uskaltanut edes 100 asteeseen laittaa pataa ja mennä nukkumaan.
  3. Olen huomannut, että Arabian Kokkipata tarvitsee suuremmat asteet. 
Eipä silti 13 tunnin keitto oli kyllä hyvä. Tästä oppineena teimme Jenkkakahvamiehen keiton heti seuraavana päivänä. Ja päästiin melkein samamana päivänä keittiön pöydän ääreen syömään. 

JENKKAKAHVAMIEHEN HERNEKEITTO

  • 0,5 pussia kuivattuja herneitä
  • 1 pss Poutun kinkkusuikaleita
  • 2 sipulia
  • 2 tl meiramia
  • 1 l vettä
  • 1 - 1 ½ tlsuolaa
  • 1 sipuli
  • 2 rkl sinappi
Jahans.. Tällä kertoo valmistamma hernerokkoo ns. pitkän kaavan mukkoo. Polkkis tuossa aiemmin liotteli herneitään reilut 8h, mutta minäpä annoin vihreiden ystävieni liota maireat 24h, mutta kyllä kannatti!

Mittaa vesi kattilaan, heitä herneet, sipulit ja mausteet sekaan ja kiehauta alkulämmöt kattilassa.. Kun keitto on kiehahtanut siirrä komeus uunipataan ja uuniin muhimaan n.175 asteeseen. Vilkaise että keitto lähtee hiljalleen porisemaan ja sittne voitkin lähteä vaikka 3-4 tunniksi pulkkamäkeen. Lisää lopussa tarvittaessa nestettä, jos näyttää että päässyt liiaksi kuivumaan. Kun soppa on saostunut ja herneet pehmeitä, ota pata pois uunista ja aika nauttia klassikko herkusta kesken kylmimmän talven (+4 astetta)!

Rohkea rokan syö siltään, mutta itse "pilasin" soppani sipulilla ja sinapilla.

LASKIAISPULLAT

Hyvä pullataikina tehdään kunnon voista. Hyvä leipuri vahtii myös uunin vieressä ettei pullat pala. 1/2 onnistui. Se voi. Tämä perinteikäs pullataikina on kuitenkin paras laskiaispulliin. Ilman kukkailuita.
  • 5 dl maitoa
  • 50 g hiivaa
  • 2 dl sokeria
  • 1 rkl kardemummaa
  • 1 tl suolaa
  • noin 14–15 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
  • 150 g voita
  • voiteluun 1 kananmuna
  • raesokeria
  • kermavaahtoa
  • vadelmahilloa Jenkkakahvamiehelle
  • mantelimassaa Polkkatukkanaiselle


1. Kuumenna maito kädenlämpöiseksi ja kaada se isoon kulhoon. Liota hiiva maitoon. Sekoita joukkoon sokeri, kardemumma ja suola.
2. Vaivaa taikinaan vehnäjauhot aluksi kaksi desilitraa kerrallaan. Kun taikina pikkuhiljaa paksuuntuu, lisää jauhoja desi kerrallaan. 10 desilitran jälkeen vaivaa taikinaan pehmeä, huoneenlämpöinen voi. Alusta taikinaa joko käsin 10–15 minuuttia. Jatka vaivaamista, kunnes taikina on kimmoisaa ja se irtoaa käsistä tai yleiskoneen kulhon reunoista.
3. Peitä kulho liinalla ja anna taikinan nousta kaksinkertaiseksi lämpimässä, vedottomassa paikassa noin 30 minuuttia.
4. Kumoa taikina reilusti vehnäjauhotetulle leivonta-alustalle ja vaivaa sitä hetki käsin. Paina taikinaa alustaa vasten kämmenpohjilla itsestäsi poispäin. Leivo pullat. Nosta pullat uunipellille leivinpaperin päälle ja nostata vielä 15–30 minuuttia.
5. Kypsennä pikkupullat 225-asteisessa uunissa keskitasolla 8–12 minuuttia.
6. Leikkaa pulla kahtia ja täytä kermavaahdolla ja valitsemalla lisätäytteellä.

Perinteiden uusiminen on tänä vuonna tuntunut olevan se juttu. Mitä sinä laitat laskiaispullaan? Hilloa? Mantelimassaa? Kinuskia? Vai onko jossain jemmassa vielä löytynyt vihreitä kuulia?  
Miten sinä syöt laskijaispullan? Jenkkakahvamies haukkaa kantta ja pohjaa samaan aikaan, kun taas Pokkatukkanainen syö ensin kannen dippaillen sen kermavaahtoon ja sen jälkeen pohjan. Kumman jengiin siis sinä kuulut?