sunnuntai 27. tammikuuta 2019

BATAATTIKEITTO

Talviloma - aika ravintoloille, herkuille ja siitä johtuvalle ruokapöhölle. Olipa mukavaa tehdä kotona oikeaa ruokaa. Kevyttä - oikeaa ruokaa.
- Tehdään jotain salaattia!
- Salaatti on mennyt huonoksi. Ollaan kuitenkin oltu melkein viikko reissussa. 
- Mitä siellä sitten on? 
- Perunaa, porkkanaa.... 
- Pekonissa on tänään päiväys. 
- Tehdäänkö bataattikeittoa? Voit paistaa pekonia siihen päälle.
- Tehdään. 

BATAATTIKEITTO
7 dl vettä
500g bataattia
2 Rosamunda-perunaa
3 porkkanaa
1 sipuli
1 kasvisliemikuutio
2dl ruokakermaa
1 tl cayannepippuria
1 tl suolaa
rouhittua mustapippuria


  1. Kuori ja paloittele pieniksi paloiksi bataatit, perunat ja sipulit.
  2. Laita kasvikset kattilaan ja kaada vesi ja kasvieliemikuutio päälle. Keitä palat kannen alla täysin kypsiksi.
  3. Soseuta keitto tasaiseksi. Lisää kerma ja mausteet.

Vaikka keitto olisi näinkin jo täydellistä niin Jenkkakahvamiehen oli piti lisätä keittoon pekonia, koska senkin päiväys olisi tulossa vastaan vähän turhan nopeasti. Annoskateuden estämiseksi myös minä tein oman pekonin. Soijahiutaleista.



SOIJAPEKONI

2 dl soijahiutaleita 
2,5 rkl soijakastiketta 
1 tl etikkaa
2 tl tummaa siirappia 
2 tl nestesavua 
öljyä paistamiseen


Lisää kaikki aineet suoraan paistinpannulle ja anna soijasuikaleiden imeä makua. Anna imeytyä noin 5 min ja sekoitellen välillä. Laita levy päälle täysille ja paista vekoni rapeaksi.



SE AITO PEKONI

Pekonin paistamisessa vallitasee usempi koulukunta, miten tuon rasvaisen herkkunsa haluaa nauttia. Tässä muutama vinkki.


Vinkki 1: Pilkottu pekoni

Leikkaa pekoni noin sentin levyisiksi suikaleiksi. Apuvälineenä olen suosinut yleensä saksia. Kannattaa tässä vaiheessa irroitella pekonit toisistaan, jos haluaa pientä suikaletta, muuten pakkaavat tarttumaan toisiinsa. Laita hella keskilämmölle ja heittele suikaleet tasaisesti ympäri pannua. Pieni muru sopii etenkin keittojen sekaan tai vaikka kastikkeita maustamaan.


Vinkki 2: Extra rapea pekoni

Tämä ns. "vesikikkanakin" tunnettu tyyli on vähän hitaampi, mutta sopii leppoisiin sunnuntaiaamuihin kuin hillo munkkiin. Keittiökin pysyy siistinä, koska vesi sitoo räiskyvän rasvan pannulle. Laita kokonaiset pekonisiivut kylmälle pannulle ja lisää joukkoon vettä niin että pohja juuri ja juuri peittyy. Laita pannu keskilämmölle ja kääntele silloin tällöin. Jatka vielä veden haiduttua, kunnes pekonista tulee ihanan rapsakkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti