maanantai 29. huhtikuuta 2019

PERINTEISET VAPPUMUNKIT

Kun olemme saaneet simat pullotettua ja huomenna jo poksautellaan ne auki, niin on aika tehdä munkkeja. Teimme munkkeja ensimmäistä kertaa tällä ohjeella, olemme siis varmoja, että sinäkin onnistut.



5 dl maitoa 
50 g hiivaa
2 kananmunaa
1,5 dl sokeria
2 tl suolaa
1 rkl kardemummaa
100 g voita
13 dl vehnäjauhoja
öljyä

sokeria

Liota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää kananmunat, sokeri, suola ja kardemumma. Alusta taikinaa lisäilemällä jauhoja ja loppupuolella lisää pehmeä voi. Anna taikinan kohota puolisen tuntia. Pyörittele taikinasta pyöreitä munkkeja, jos haluat rinkelimunkkeja tee sormella reikä keskelle ja muotoile sopivaksi. Huomioi, että munkit turpoavat, joten niistä kannattaa tosiaan tehdä aika pieniä


Laita öljy kiehumaan paksupohjaiseen kattilaan. Kun öljy on sopivan kuumaa (170–180 astetta) paistele munkit käännellen kauniinruskeiksi.

Valuta esim.talouspaperin päällä ja sokeroi.

sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

FOCACCIA

Focaccia on litteä leipä, jonka päällä on mausteita sekä muita ruoka-aineita. Yleensä sekä leipä että päällysteet paistetaan samalla kertaa. Blaa blaa blaa. Tein focaccia, koska siitä saa kivat instakuvat ja leivän leipomisvaiheessa on kohta jolloin sormilla tehdään taikinaan reikiä. No ok, leipä on myös todella hyvää ja nopeampi valmistaa, kun pataleipä.



3,5 dl vettä
n. 7 dl vehnäjauhoja
11g kuivahiivaa/25g tuoretta
1,5 tl suolaa

0,5 dl oliiviöljyä
1 rkl hunajaa


Päälle:
½ dl oliiviöljyä
1-2 valkosipulinkynttä
muutamia kirsikkatomaatteja

fetajuustoa
0,5 pieni punasipuli
basilika maustetta
sormisuolaa
  


1. Lämmitä vesi 37 C (sormenlämpöistä). Kaada isoon leivontakulhoon ja ripottele joukkoon hiiva. Sekoita myös oliiviöljy, hunaja ja suola sekaan. Lisää jauhot vähitellen ja vaivaa taikinaksi. Jatka taikinan vaivaamista vielä kulhossa noin 10 minuuttia käsin tai 5 minuuttia koneella. Taikinan pitää olla joustavaa mutta vielä tahmeaa, niin että se tarttuu sormiin muttei ole mahdotonta saada taikinaa pois sormista. Anna kohota liinan alla lämpimässä paikassa 30 minuuttia. 


2. Vuoraa iso vuoka leivinpaperilla. Voitele koko vuoka runsaalla määrällä oliiviöljyä.

3. Kumoa kohonnut taikina suoraan vuokaan, levitä taikina tasaisesti koko vuokaan jauhoitetuin sormin. Anna kohota vuoassa liinan alla vielä 30 minuuttia. 


4. Sekoita 0,5 dl oliiviöljyä ja murskaa valkosipulinkynnet joukkoon ja sekoita. Viipaloi punasipuli. Laita uuni lämpenemään 250 C.


5. Paina pieniä kuoppia kohonneeseen leipään jauhoitetulla sormella. Voitele koko leipä oliiviöljysekoituksella. Ripottele päälle sipuli, tomaatit, feta ja runsaasti sormisuolaa.


6. Paista leipää uunin keskitasolla n. 12 minuuttia, kunnes leipä on saanut hienon värin. Ota uunista ja voitele heti oliiviöljyllä. Anna jäähtyä hieman ja leikkaa paloiksi, tarjoile heti.

tiistai 23. huhtikuuta 2019

SIMAA

Sima kuuluu meillä ihan vakio vappujuomiin. Olen joka vuosi tehnyt itse simat. Eli sen kerran viime vuonna ja nyt sitten toisen kerran. Tämänhän kun on meidän toinen yhteinen vappu. Tein Jenkkakahvamiehelle viime vuonna myös oman pullon. Jenkkahahvamies tykästyi simaan, mutta säästelijäänä miehenä säästi simaa. Viikkoa myöhemmin saavuin paikalle. Sima oli muuttunut kiljuksi. Aina ei siis kannata säästellä. Ja simaahan ei ole tarkoitettu säästeltäväksi.
Perinteisen siman kaveriksi halusin kokeilla jotain uutta tänä vuonna. Koska mustikoita on melkoisesti vielä pakastimessa olikin mustikkasiman kokeilu hyvä idea. 


Mustikkasima oli kyllä hyvää. Ei perinteisen siman makuinen, koska itse assosioin sitruunan simaan niin voimakkaasti, mutta hyvää. Mustikkasima toimii oikein hyvin ihan vaikka kylmänä kesäjuomana.
Laitan ensin perinteisen siman ohjeen ja kokeellisemmat kokit voivat alempaa kokeilla mustikkasimaa.



Perinteinen Sima

4 l vettä
250 g Fariinisokeria
250 g Taloussokeria
1–2 sitruunan mehu
1/5 tl kuivahiivaa

Pullotukseen
sokeria, rusinoita


1. Kiehauta puolet vedestä isossa teräskattilassa. Nosta kattila levyltä ja sekoita sokerit joukkoon.
2. Lisää sitruunaviipaleet ja loput vedestä, anna jäähtyä kädenlämpöiseksi.
3. Liuota hiiva nestetilkkaan ja sekoita joukkoon. Anna siman käydä huoneenlämmössä kannen tai liinan alla noin 1 vrk.
4. Pullota sima puhtaisiin pulloihin. Lisää jokaiseen pulloon 1 tl sokeria ja muutama rusina. Sima on valmista, kun rusinat nousevat pintaan. Viileässä (jääkaapissa) valmistumisaika on noin viikko, huoneenlämmössä valmistus on huomattavasti nopeampi.
5. Säilytä sima jääkaapissa ja käytä noin viikon kuluessa.




Mustikkasima

6–7 dl pakaste mustikoita
250 g Fariinisokeria
250 g Taloussokeria
4 l vettä
1/5 tl kuivahiivaa

Pullotukseen
sokeria, rusinoita

1. Survo marjat kevyesti.
2. Kuumenna 1 l vettä kiehuvaksi teräskattilassa. Lisää joukkoon marjat ja sokerit. Anna kiehahtaa. Lisää joukkoon 3 l kylmää vettä.
3. Anna jäähtyä kädenlämpöiseksi. Liuota hiiva nestetilkkaan ja sekoita joukkoon. Anna siman käydä huoneenlämmössä seuraavaan päivään.
4. Siivilöi ja pullota sima puhtaisiin pulloihin. Lisää jokaiseen pulloon 1 tl sokeria ja muutama rusina. Pane pullot jääkaappiin. Sima on valmista juotavaksi muutaman päivän kuluttua pullotuksesta, kun rusinat ovat nousseet pintaan.


Säilytä sima jääkaapissa ja käytä noin viikon kuluessa, ettei käy kun Jenkkakahvamiehelle. 

Mikäli aika vappu pääsi yllättämään saat simat nopeammin valmiiksi, kun pullotuksen jälkeen jätät simat huoneenlämpöön. Tässä kuitenkin kannattaa olla tarkkana. 
Patenttikorkkipullot ovat ihania, mutta myös hieman vaarallisia. Pullossa muodostuu valtava paine joka pahimmillaan saattaa ampua siman kattoon. Tämäkin on siis testattu. Jos pidät yllätyksistä ja haluat vapusta ikimuistettavan teet simat patenttikorkkipullot ja valmistat lämpimässä. Näin saattaa tapahtua mitä vain. 
Mikäli otat varman päälle. Annat aikaa viikon, teet simat muovipulloon ja jätät korkin hieman löysälle. Anna siman tekeytyä jääkaapissa. Voit kaataa valmiin siman kauniiseen pulloon ennen esillepanoa. 

sunnuntai 21. huhtikuuta 2019

TÄYTETYT PYÖRYKÄT TOMAATTIKASTIKKEESSA

Sain hyvän syyn ostaa taas erikoisolutta, kun keksin laittaa sitä karitsapyöryköitten joukkoon. Eikä Polkkatukkatukkanaisella ollut mitään sanottavaa. Laitoin sitä reseptiin vielä sen verran vähän, että menetys ei ole suuri. Oluen ja rosmariinin yhdistelmä toi pulliin vielä kivan pääsiäisen tunnelman, onhan rosmariini pääsiäisen kuumin sesonki mauste.


Täytetyt karitsapyörykät tomaattikastikkeessa



400 g karitsan jauhelihaa
1 kpl sipuli
1 dl korppujauhoja
0,5dl rosmariini olutta (Stadin panimo)
2 prk tomaattimurskaa (1 maustamaton, 1 chili)
1 kananmuna
n. 100g Koskenlaskijaa (Viherpippuri)
2 tl persilja
1 tl mustapippuri
1 tl suola
3 kynttä valkosipulia



Tylsähkösti aloitetaan homma kättelyssä ainaisella pahalla, eli sipulin paloittelulla (halutessasi freesaa hetki sipuleita, itse laitoin raakana). Seuraavaksi asetellaan jauheliha, korppujauho, muna, ölppä, sipuli ja mausteet keskenään kulhoon ja vaivaa kiinteäksi massaksi.
Veivauksen jälkeen leikkaa Koskenlaskijasta n. 16-20kpl kuutioita.
Ota knööli jauhelihamassaa ja pyörittele se juustokuution ympärille. Toista kunnes juustokuutiot hupenevat nollaan.

Ota valurautapata esille ja pistä pata levylle hiljaiselle lämmölle (2/6) ja kippaa tomaattimurskat pataan. Tiputtele pyörittelemäsi pyörykät tomaattimurskan sekaan niin että ne peittyvät. Lopuksi kansi päälle ja padan porista 2-2,5h miedolla lämmöllä ja keittele loppuvaiheessa pastaa lisukkeeksi.




-JKM



Jenkkakahvamiehen ehdoton bravuuri on nämä täytetyt pyörykät. JKM on jutellut näistä ihan seurustelumme alusta saakka ja samalla sadatellut, että olen kasvissyöjä. Oli mukavaa seurata Jenkkistä elementissään tekemässä bravuriaan ja hymy korvissa juomassa sitä rosmariini olutta. 
Oli myös itse mukava päästä kokeilemaan reseptiä. Normaalin soijarouheen sijaan oli myös mukava kokeilla lihan korvikkeena Kauramurua. Pyöryköistä tulikin yllättävän kiinteitä. Vaikka pelkäsin, että pyörykät hajoavat tomaattikastikkeessa, niin kuin aikaisemmin kokeilemani soijarouhepyörykät. 


Täytetyt kauramurupyörykät tomaattikastikkeessa




225 g Elovenan Kaurajauhis Murua
2 munaa
1 pss sipulikeittoa
noin 70g mustaa koskenlaskijaa
2 tlk hyvää tomaattimurskaa (Mutti)



Sekoita Muru, munat ja sipulikeitto massaksi. Sekoita hyvin ja anna turvota. Anna turvota ainakin 20 min. 
Leikkaa Koskenlaskija pieniksi kuutioiksi. Siis oikeasti aika pieniksi. Itse leikkasin sitten kuitenkin hieman liian suuriksi eikä pullista tullut ihan hirvittävän sieviä. Enemmän sellaisen italialaisen äidin pyöryköitä tuli näistä. Mammamia vaan!
Testaa nyt taikinan koostumus. Puristele massa vielä tässä kohtaa kiinteäksi. Taikinaa pystyy säätämään maidolla tai korppujauhoilla tilanteen mukaan. Massan kiinteys, kun nojautuu kananmuniin ja niiden kokoon. 
Pyörittele pyörykät niin, että koskenlaskijanoppa jää pyörykän sisälle. Pyöräytin pyörykät nopeasti todella kuumalla pannulla, jotta saan pinnan kiinni eikä pyörykät hajoa. Soijarouheella tämä vaihe on vältämätön, mutta kauramurulla huomasin, ettei pelkoni ollut aiheellinen vaan pyörykät voi nostaa raakana tomaattimurskaan.
Tässä kohtaa on aika nostaa noitapata esille ja kaataa tomaattimurskat pataan. Nosta lämpö ensin korkeaksi ja laske se (1/6), kun tomaattimurska kuplii. Nosta pyörykät pataan ja laita kansi päälle. Hauduttele tunti. 



sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

NYHTÖBURGERI JA CHILI-VALKOSIPULI COLESLAW

- Tekee mieli coleslawta. Pitäiskö grillata niin vois tehdä sitä?
- Jaa tuolla lumisateessa vai? Oletko katsonut pihalle Suomen rakennuskulttuurin helmestä - ikkunasta?
- No, mutta eikö aina ole hyvä sää grillata?
- Senkus menet seisomaan pakkaseen.
- Eikun yhdessä mennään. 
- No en ole tulossa. 
- Aha. No ei grillata, mutta coleslawta haluan.
No ei tästä maailman nopein menu rakentunut, mutta kyllä kannatti! Kaikki itse tehtynä: Majoneesi, Coleslaw, Bataattiranskalaiset, Nyhtösoija ja Nyhtöpossu. Oli muuten sellainen ateria, että taju pois. 


Nyhtösoijaa
Nyhtöpossua

Majoneesi



1 kananmuna
2 dl rypsiöljyä
1 tl sinappia
1/2 tl väkiviinaetikkaa
1/2 tl suolaa



  • Tarvitset sauvasekoittimen sekä kapean ja korkean astian. Huolehdi, että majoneesin ainesosat (erityisesti munat ja öljy) ovat samanlämpöisiä. Riko sitten yksi kananmuna astian pohjalle niin, että keltuainen säilyy ehjänä. Valuta munan päälle rypsiöljy, tipauta joukkoon lusikallinen dijonia ja viinietikka, sekä mausteet.
  • Aseta sitten sauvasekoitin astian pohjaan niin, että se peittää kokonaisuudessaan keltuaisen. Käynnistä sauvasekoitin ja pidä se käynnissä astian pohjassa, kunnes öljy on sekoittunut munaan. Jos öljy ei meinaa sekoittua, voit auttaa hieman: nosta sauvasekoitinta vähitellen ylöspäin astiassa niin, että kaikki öljy valuu alas ja sekoittuu majoneesin joukkoon. Ta daa! Valmis!
Hei, tämän majoneesin video löytyy muuten Vegeslihalla instassa osastolta "Vinkit".




Coleslaw


500g kaalia
2 porkkanaa
1 chili
 

Kastike
1dl omatekemää majoneesia
1dl Kermaviiliä
1-2rkl viinietikkaa
1rkl sinappia
3 valkosipulinkynttä
1/4tl suolaa
1/2tl sokeria
1/4tl mustapippuria


  • Sekoita kastikeen ainekset tilavassa kulhossa.
  • Leikkaa kaali erittäin ohuiksi suikaleiksi esimerkiksi juustohöylällä. Raasta kuoritut porkkanat isoimmalla terällä.
  • Lisää salaattiainekset kulhoon kastikkeen joukkoon ja sekoita hyvin. Anna salaatin maustua jääkaapissa. 



Bataattiranskalaiset 



500 g bataattia
3 rkl öljyä
suolaa
valkosipulijauhetta
paprikajauhetta


  • Kuori bataatti halutessasi ja leikkaa se pitkiksi, reilun sentin paksuisiksi tikuiksi ranskanperunoiden tapaan. Huomioi, että bataatti kutistuu uunissa hieman.
  • Pane bataatit kulhoon, lisää öljy ja mausteet. Sekoita.
  • Levitä bataatit väljästi leivinpaperin päälle uunipellille. Paista tikkuja 225-asteisessa uunissa 15 minuuttia. Käännä ne lastalla ja kypsennä edelleen noin 10 minuuttia.


Nyhtösoija



4 soijapihviä
1 sipuli
2 kasvisliemikuutiota
2 dl grillauskastiketta
Öljyä paistamiseen


  • Keitä soijafileet pehmeiksi kasvisliemessä. Itse keitin noin puoli tuntia. Anna jäähtyä ja revi fileet pieniksi paloiksi.
  • Leikkaa sipulit ohuiksi puolirenkaiksi. Kuumenna öljy pannulla ja lisää siihen sipulit. Kuullota hetki. Lisää pannulle revityt soijafileet ja grillauskastike. Paista 5-10 minuuttia.
  • Tässä kohtaa kaivoin noitapadan ja kippasin nyhtösoijan pataan. Lämmitin padan ensin täysillä niin, että grillikastike porisi ja vähensin sitten lämmön ykköselle ja annoin paladan porista liedellä noin tunnin.
  • Täytä hampurilais sämpylät nyhtösoijalla ja coleslaw’lla.



Nyhtöpossu





1 kg possun kassleria
1 dl sokeria
1 rkl Dijon-sinappia
1 tl chilijauhetta

1 tl paprikajauhetta
2 tl suolaa
2 tl mustapippuria
2 tl valkosipulijauhetta
1.5dl pulloa tummaa lageria
1 dl valkoviinietikkaa
0.5 dl hunajaa
0.5 dl BBQ-kastiketta (Jack Daniels)


  • Aloitellaan revityn possunniskan valmistus sötköttämällä aiheeseen liittyvä marinaadi. Ota kaapista kulho ja kaada pohjalle tummaa laager olutta (ja juo nopeasti loput) ja lisää kaikki loput ainesosat ja sekoita huolella. Laita lihaköntsä kulhoon. Peitä koko komeus vielä elmukelmulla ja palauta takaisin jääkappiin, jossa saa olla pimeässä yön yli.
  • NextDay. Ulkoista marinoitunut possu jääkaapista noin tuntia ennen kun laitat uuniin. Laita possun mötikkä paistopussiin ja leikkaa yksi kulma auki. Työnnä reiästä lihaan paistomittari ja asettele liha uunivuokaan. Kaada reilu desi marinadia lihan päälle ja sulje paisto pussi.
  • Paista 125 asteisessa uunissa kunnes paistomittari näyttää 93 astetta (meni noin 5 tuntia)
  • Sammuta uuni ja anna tekeytyä vielä puolisen tuntia paistopussissa.
  • Ota liha uunista ja nyhdä raa'asti käsin tai sivistyneesti haarukoiden avulla sopiviksi suikaleiksi.
  • Tarjoile pulled pork hampurilaisen täytteenä tai esimerkiksi uuniperunoiden kera. Lusikoi joukkoon reilusti maukasta pulled pork -kastiketta.


sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

KUUKAUDEN MUNA - SHAKSHOUKA

Tämän kuukauden munareseptinä on nyt Shakshouka. Tämä resepti on ehkäpä se, joka sai meidät tekemään jokaisena sunnuntaina uuden kanamunareseptin. Shakshouka on ehdottomasti sunnuntain pitkän aamun aamupala. On ihana puuhailla yhdessä lämpimässä keittiössä. Samalla, kun shakshouka valmistuu pannulla. Shakshouka maistuu sellaisenaan, tai niin kuin meillä - paahtoleivän päällä. 



Ainekset:

loraus öljyä
3 kpl valkosipulinkynttä
2 kpl punasipulia
1 kpl punaista paprikaa
1 kpl punainen chili
1 tl mustapippuria
1 tl Himalajavuorisuolaa
1 tl korianteria
1 tl juustokuminaa
1 tl savupaprikaa
1 tlk tomaattimurskaa
2 rkl tomaattipyrettä
1 dl vettä
4 muniaa
kourallinen tuoretta persiljaa pinnalle


Leikkaa sipulit, paprika ja chili. Kuullota sipulit ja paprika pannulla niin pitkään, että se alkavat hieman pehmetä. Lisää mausteet ja chili pannulle. Anna olla miedolla lämmöllä 5-10 min että tomaattisose hieman alkaa saostumaan. Tee munille pienet aukot ja riko kanamuna kastikkeeseen. Shakshouka on vakmis, kun munat ovat kypsiä.