sunnuntai 19. toukokuuta 2019

KUUKAUDEN MUNA - KELMUNA

Niin kuin jo tiedätte, sunnuntaina meillä munaillaan. Joka sunnuntai alkaa lähes samalla tavalla. Aamu alkaa aikaisin. Toinen tuijottaa toisen hereille. Tämän jälkeen Polkkatukkanainen kömpii kainaloon ja heräily alkaa pikkuhiljaa. Ensimmäinen kysymys melkein on, että mitä syödään aamupalaksi. Vastaus on aina munaa. Se on se sunnuntain juttu meillä. Etsimme joka sunnuntai uuden munareseptin ja muokkaamme reseptiä omaksemme. Kerran kuussa julkaisemme hyvän aamiaismunan. Tänään se on KELMUMUNA eli KELMUNA.
2 munaa
suolaa
pippuria
sipuli
suippopaprika
aurajuutoraaste
juustoraaste

1.Täytä iso kattila vedellä ja kuumenna kiehuvaksi. Valmistele sillä aika munat. Vuoraa neljä pientä kahvikuppia kelmulla.
2. Erottele keltuainen ja valkuainen ja lisää valkuaiseen mausteet ja kasvikset.
3. Kaada valkuainen kelmuun ja lisää myös kokonainen keltuainen. Kokoa kelmu nyytiksi ja solmi kiinni. Yritä välttää ilman jäämistä kelmun sisään.
4. Nostele munanyytit kattilaan ja keitä 5 minuuttia. Nosta jäähtymään.
5. Leikkaa nyytti auki saksilla ja nosta muna esimerkiksi voileivälle tai salaatin päälle.



Olisipa joka sunnuntai tällainen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti