sunnuntai 25. lokakuuta 2020

CARIBBEAN HOT SAUCE JA TORTILLALETUT

Teimme taannoin niin sairaan hyvää tulista kastiketta, että olemme kylvänyt sitä melkein jokaiseen ruokaan. On niin aika esitellä siis tulinen ja raikas Caribbean -kastike.
Teimme myös itse nyt tortillaletut ja ah, enää ei ole paluuta kaupan valmiisiin lettusiin.

CARIBBEAN TULINEN KASTIKE


-1 tl oliiviöljy
-1 kpl Scotch Bonnet chili
-1 kpl Fresno chili
-1 kpl Serenade chili
-1 kpl Fire-flame chili
-1,5 dl tuoretta ananasta
-1 dl tuoretta mangoa
-1,5 dl vettä
-0,5 dl tummaa rommia
-3/4 dl valkoviinietikkaa
-2 tl fariinisokeria
-1 rkl korianteria
-2 tl savupaprikaa
-1,5 tl suolaa
-1 tl mustapippuria
Kastikkeen valmistus on aika simppeli toimenpide. Pahoittele chilit ja hedelmät melko pieniksi kuutioiksi. Chiliä käsitellessä kannattaa käyttää kumihanskoja (helpottaa elämistä seuraavien tuntien aikana). Ota paistinpannu esille ja laita levy keskilämmölle. Kun pannu on hetken lämmennyt lisää sekaan mango, ananas, vesi sekä viinietikka. Anna lämmetä pannulla muutaman minuutin ja lisää sekaan rommi, chilit sekä loput mausteet. Sekoitan ainekset keskenään ja keittele kastiketta kasaan n. 15min kunnes kastikkeesta on haihtunut suurin neste. Nosta pannu pois levyltä ja siirrä sörsseli kulhoon, jossa voit soseuttaa hedelmämössön smoothiksi kastikkeeksi. Eli sauvasekoitin käteen ja survomaan. (voit hyödyntää tässä esim. blenderiä jos löytyy). Setti on suhteellisen tulista, joten siitä riittää pidempäänkin, joten on hyvä purkittaa uunissa desinfioituihin astioihin. Säilyisi syömäkelpoisena jääkaapissa monta kuukautta, jollei olisi niin herkullista. Sopii erinoimaisesti täytettyjen tortillojen väliin tuomaan vähän enemmän potkua normaalin salsan sijaan! Niin polttavan hedelmäistä ja hyvää!

TORTILLALETUT

5,5 dl erikoisvehnäjauhoja
0,5 dl rypsiöljyä
2 dl vettä
0,5 tl suolaa
 
Lisää kaikki aineet kulhoon ja vaivaa ainesosat taikinaksi. Taikinan ei tule jäädä kiinni. Jaa taina kahdeksaan osaan ja tee taikinasta pieniä palloja ja kaulitse ne ohuen ohueksi levyksi. Paista lettuset kuivalla ja kuumalla pannulla niin, että niihin muodostuu ilmakuplia. Käännä lettuset ja täytä haluaamallasi täytteillä. 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti