sunnuntai 28. heinäkuuta 2019

ITÄMAISET UUNITOMAATIT

On taas aika sunnuntain munarallin. Nämä tomaatit ovat saaneet innoituksensa persialaisesta keittiöstä. Maku oli mukavan erilainen tällaiseen länsimaalaiseen makuun ja ehdottoman iso suoritus kokeiltavaksi.

4 tomaattia
oliiviöljyä
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
0,5 tl meirami
1 mm curry
suolaa
pippuria
2 pitaleipää
4 kananmunaa
50 g juustoraastetta
0,5 tl basilikaa


Leikkaa tomaateista kannat pois ja koverra tomaatin malto kulhoon. Paloittele malto ja säästä mahdollisimman paljon mehua. Kuumenna tilkka öjyä pannulla ja kuullota sipuli. Lisää valkosipuli, meirami, suola ja curry. Paista muutama minuutti ja lisää silputtu tomaatti. Asettele leipa voidellun uunivuoan pohjalle. Kuumenna uuni 180 asteiseksi. Lusikoi sipulisekoitusta tomaattikuoriin ja levitä loput tomaattisipulisekoitukset vuoan pohjalle leipien päälle. Kaada tomaattimehua leiville. Nosta koverretut tomaatit vuokaan ja riko kananmuna tomaatin sisälle. Sirottele päälle juustoraaste sekä basilika ja pippuri. 

On ehkä hieman vaarallista laittaa musiikki suositusta, kun ei yhtään tiedä mitä lauluissa lauletaan, mutta jos ei muuta niin musiikki tuo kivaa tunnelmaa tomaattien tekemiseen.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti