sunnuntai 21. heinäkuuta 2019

SUBWAY COOKIES JA TÄYTETYT PATONGIT

Olemme keksineet uuden yhteisen harrastuksen. Geokätköilyn! Se on todella kivaa yhdessä tekemistä ja parasta on, että sitä voi harrastaa ihan niin kuin haluaa. Osa kätköistä on niin hienosti tehty, että voi vaan taivastella mihin ihmisen mieli riittää. Geokätköily on ehdosttomasti myös kokoperheen harrastus, koska kätköjä on suunniteltu myös lapsiystävällisesti. Linkistä pääset kurkkaamaan hieman mitä geokätköily on, mutta parastahan se on paikan päällä. Kätköilyssä meillä on kaksi tärkeää asiaa. Se, että saa touhuta yhdessä ja se, että näkee uusia paikkoja mihin ei normaalisti tulisi mentyä. Kätköily saattaa äkkiä venähtää myös pitkäksi reissuksi, joten on järkevää tehdä eväät kylmälaukkuun mukaan. Eräs lämmin viikonloppu meillä olikin eväänä patongit Subwayn tapaan.



Patonki

4 dl vettä
1 pss kuivahiivaa
1 tl sokeria
5 dl vehnäjauhoja + n. 3 dl myöhemmin
5 rkl öljyä

Vaivaa taikinaa (ilman öljyä) niin kauan, että se irtoaa sormista. Lisää jauhoa niin pitkään kun tämä tapahtuu. Jauhoja lisätään noin 3 dl. Lisää öljy. Vaivaa hetki, mutta jätä taikina hieman öljyiseksi. 
Kohota 30 minuuttia.
Puhkaise ilmakuplat ja kohota toiset 30 minuuttia. 
Jaa taikina neljään osaan ja kaulitse osiot suorakaiseen muotoiseksi ja rullaa tämän jälkeen patongin malliseksi.  
Kohota patonkeja 20 min.
Paista kaksi patonkia 250 c 10-15 min.
Vinkki! Saat rapeat patonginpinnat, kun voitelet patongit vedellä. 
Laita uuniin vielä vesiastia paiston ajaksi niin saat röyrystettyä patongit.



Teimme myös tonnikalatahnat patongin sisälle. Jenkkikselle tonnikalasta ja Polkkikselle nyhtökaurasta.


Tonnikalatahna

1 tlk tonnikalapaloja vedessä
0,5 prk kermaviiliä
1 dl majoneesia
Suolaa myllystä
Pippuria myllystä
1 tl sitruunapippuria
3 cm purjoa pienen pieniksi pilkottuna

Vatkaa tahna tasaiseksi.


Nyhtökauratahna

1 pkt Nuude Nyhtökauraa
0,5 prk kermaviiliä 
1 dl majoneesia
1 mm cayannepippuria
1 tl savupaprikaa
Suolaa myllystä
Mustapippuria myllystä
3 cm purjoa pienen pieniksi pilkottuna

Vatkaa tahna tasaiseksi. Tätä saa vatkata ihan jonkun aikaa.

Muuten täytimme omat patonkimme seuraavasti
Jenkkakahvamies: Salaatti, tomaatti, suolakurkku, kurkku, tonnikalatahna, juusto ja kastikkseeksi shiraza.
Polkkatukkanainen: Salaatti, tomaatti, juusto, suolakurkku, nyhtökauratahna ja shiraza.

---------------

Jälkkäriksi meillä oli termari kahvit ja ihat Subwayn keksit (joita ei pitäisi ostaa ollenkaan, mutta joka kerta on pakko ostaa kuitenkin). Ja kyllä, nyt sinullakin on mahdollisuus tehdä niitä kokonainen pellillinen (jos toinenkin) ihan itse ja saat syödä ihan juuri niin monta keksiä, kuin kehtaat. Tällä reseptillä pääset myös itsepetoskerhon jäseneksi, koska eihän kukaan yhteen keksiin jää...
 


Cookie

1 tl suolaa
1 tl ruokasoodaa

1 tl vaniljasokeria  
5,5 dl vehnäjauhoja
250 g pehmeää voita 

2 dl hienosokeria
2 dl fariinisokeria

2 kananmunaa
2 dl suklaata rouheena/paloina

tai
2-4 dl karkkeja, pähkinöitä, kuivattuja hedelmiä...




1. Laita uuni kuumenemaan 190 asteeseen.
2. Sekoita suola, sooda, vanilijasokeri ja vehnäjauhot keskenään.
3. Vatkaa toisessa kulhossa pehmeä voi, sokeri ja fariinisokeri yhteen.
4. Lisää kananmunat voi-sokeriseokseen. Vatkaa munat seokseen yksi kerrallaan.
5. Lisää jauho-sooda-suola -seos vähitellen muna-voi-sokeriseokseen ja vatkaa tasaiseksi.
6. Lisää suklaarouheet ja sen jälkeen "omat valinnat" eli karkit, pähkinät ym..
7. Lusikoi leivinpaperille taikinanokareita. Ei tarvitse olla ruokalusikallista enempää, eikä haittaa vaikka keot ovat epämääräisiä möykkyjä. Ne leviävät uunissa.
8. Paista uunissa 9-11min.
9. Jäähdytä keksit!


VINKKI! Kekeseistä saa myös kivan vierasvaran, kun pakastat taikinapötkön. Pötköstä pystyy leikkaamaan lantteja ja laittaa ne uuniin, kun tarve vaatii. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti