sunnuntai 10. toukokuuta 2020

COBB-SALAATTI

Oikein hyvää äitienpäivää! Koska kakkua tulee kuitenkin syötyä, niin ajattelimme, että muuten ruoka voisi olla hieman kevyempää. Tai no, jos salaattiin tulee pekonia ja aurajuustoa niin ehkä se ei maailman kevyin ole, mutta kyllä siitä hyvän mielen saa. Cobb-salaatti meni kyllä heti molemmilla salaattiherkkujen kärkeen. 


PERINTEINEN COBB-SALAATTI


Heti kättelyssä kannattaa valmistaa kastike tulevalle salaatillemme, ja siihen tarvitset..

Kastike ainekset:

-3 rkl balsamiviinietikkaa
-3/4 dl neitsytoliiviöljyä
-1 rkl Dijon-sinappia
-1 kpl valkosipulinkynsi
-0,5 tl suolaa
-0,5 tl mustapippuria

Tämä on helppoa.. murskaa valkosipulinkynsi ja sitten kaikki aineet sekoitetaan hyvin keskenään ja laitetaan astiaan odottelemaan. Ja sitten voidaankin jatkaa itse pääherkun pariin.



Salaatti ainekset:

-140g pekonia
-100g jäävuorisalaattia
-400g broilerin fileeleike
-2 kpl kananmunaa (keitetty)
-2 kpl avokadoa
-2 dl kirsikkatomaatteja
-1 kpl punasipuli
-100g sinihomejuustoa
-2 rkl persiljaa
Valmistus:
Aloitellaan salaattin valmistus perinteisesti paistamalla pekoni rapeaksi (linkkivinkki). Siirrä pekoni pois pannulta, talouspaperin päälle, jotta ylimääräinen rasva saadaan pois. Voit halutessasi katkoa rapeat pekoni siivut pienemmiksi paloiksi. Tämän jälkeen voidaakin hyödyntää pannulla oleva pekoninrasva ja paistella perään broilerin fileeleikkeet (tässä voi käyttää myös fileesuikaleita tai esim. koipireisiä). Ripottele pinnalle mustapippuria ja revi kypsistä pihveistä sopivan kokoisia suupaloja.
Seuraavaksi keitetään kananmunat kypsiksi, jäähdytetään kylmässä vedessä ja leikataan veneiksi. Munien keittyessä, voit jo alkaa preppaamana salaattia ja muita rehuja. 
Jatketaan sitten itse jäävuorisalaatin pariin. Pese ja leikkaa salaatti ja kuivaa vielä lopuksi salaattilingossa. Asettele tasaisesti laakealle tarjoiluvadille.
Seuraavaksi halkaise kirsikkatomaatit puoliksi, pilko myös punasipuli reiluiksi renkaiksi. Halkaise avokado keskeltä ja poista kivi. Puolita puolikkaat vielä ja poista kuori. Leikkaa vielä avokadot on sentin leveisiksi suikaleiksi. 
Sitten voitkin alkaa kokoamaan näköistäsi salaatti taideteosta tarjoiluvadille. Kruunaa teos lopuksi murustelemalla pinnalle sinihomejuustoa ja lorottele pinnalle salaatinkastike. 


LIHATON COPP SALAATTI
Quorn on kyllä todella kyvä kanan korvike.

Siinä kohtaa, kun Jenkkakahvamies valmistelee kastiketta salaatille, niin me alamme touhuamaan ensin vegaanisen pekonin, eli vekonin kanssa. Se on kyllä nopea valmistaa soijahiutaleista ja valmistuu näin:

Vekoni soijahiutaleista

2 dl soijahiutaleita
3 rkl soijakastiketta
1 tl riisiviinietikkaa
2 tl siirappia
1,5 tl nestesavua
2 rkl öljyä paistamiseen
 

Sekoita soijakastike, riisiviinietikka, siirappi ja nestesavu yhteen. Lisää joukkoon soijahiutaleet ja anna nesteen imeytyä. Kääntele koko settiä lusikalla aina välillä, jotta kastike imeytyy joka puolelle. Jos sinulla on hyvä paistinpannu, lisää öljy hiutaleiden joukkoon. Mikäli paistinpannu on tarttuvampaa sorttia älä lisää rasvaa hiutaleisiin vaan suoraan paannulle ja voit lisätä öljyä myös tarvittaessa. Paista hiutaleita, kunnes ne alkavat kunnolla ruskistua. Anna hiutaleiden jäähtyä talouspaperin päällä, jotta ylimääräinen rasva imeytyy pois.






KASVIS SYÖJÄN COPP

4 kananmunaa
1 annos Vekonia
3 Quorn fileetä
1 pieni punasipulli
1 avocado
1 pkt (250g) miniluumutomaatteja
1/2 pkt Aura sinihomejuustoa
1/2 kerää jäävuorisalaattia




Keitä munat koviksi, noin 8 minuuttia. Jäähdytä, kuori ja puolita tai lohko ne.
Nosta pekonit talouspaperin päälle valumaan. Paista quorn kypsiksi ölyssä ja mausteissa. Mausta makusi mukaan tai esimerkiksi savupaprikalla.
Suikaloi sipuli, viipaloi avokadon hedelmälihat. Paloittele sinihomejuusto ja leikkaa salaatti.
Asettele kaikki ainekset annoslautasille tai tarjoiluvadille. Pirskottele (Jenkkiksen) kastiketta salaatin päälle. 


Yhdessä annoksessa noin 450 kcal ilman kastiketta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti