Eilen tapahtui todella erikoinen juttu. Olimme tulossa kaupasta kotiin ja kerrostalon alaovella näimme ennalta tuntemattoman naapurin kimpsujen ja kampsujen kanssa. Pian huomasimmekin, että hänellä oli ämpärit täynnä erilaisia metsän antimia. Puolukkaa ja sieniä. Kävimme käytävässä pikaisen keskustelun.
- Sinäpä olet ollut reipas!
- Kiinnostaisiko teitä? 10l, 25€?
Kävimme toki pienen neuvottelun asiasta ja totesimme, että kyllä. Kymmenen litraa on meille sopiva määrä. Sovimme, että käymme hakemassa siivotut marjat (hyvinkin huokeaan hintaan) alakerrasta. Kotiin tullessa jäimme miettimään, kuinka paljon on 10l. No, se on ämpärillinen. Pariskunnalle, josta 50% ei edes erikoisemmin pidä puolukan happamuudesta 10l on aika paljon marjoja. Asia oli kuitenkin sovittu, joten kävimme hakemassa ämpärin. Pussitimme marjat ja laitoimme osan pakkaseen. Tässä kohtaa ongelmaksi alkoi muodostumaan tila, jota meillä on pakastimessa rajallisesti. Otimmekin siis pussit kantoon ja soitto molempien vanhemmille, että marjoja tulossa, otatteko vastaan. Marjat maistui ja saimmekin hauskan päivän kyläluutaillen.
Meillä on vieläkin puolukkaa melkoinen määrä.
- Äiti teki hyvää vispipuuroa lapsena.
- Niin meidänkin varmasti jos tykkäisin puolukasta. Itse en ole koskaan tehnyt.
- No, haluatko nyt tehdä? Minä tykkään kyllä.
Tänään siis Jenkkakahvamiehen lapsuuden herkku, jota Polkkis pikkaisen vieroksuu.
VISPIPUURO