sunnuntai 9. joulukuuta 2018

MAKSA(TON)LAATIKKO

Mietimme Jenkkakahvamiehen kanssa, että joulu on kyllä kasvissyöjän kulta-aikaa. Laatikoissa on vain yksi sekaanin versio, joten kyllähän siitä piti battle ottaa. 


MAKSATON LAATIKKO





1,5dl puuroriisi
500ml vesi
0,5tl suolaa

1 kpl keskikokoinen keltasipuli
1rkl rypsiöljyä
1,5dl soijarouhe
200ml vesi
0,5dl rusinoita
1,5rkl tummaa siirappia
0,3tl valkopippuria
1tl kuivattua meiramia


100g tartex-tahnaa
100ml kermaa
n.15g margariinia nokareina

Keitä puuroriisi täysin valmiiksi. Aikaa riisin keittoon menee noin 20min, sillä aikaa saat aloitettua muiden ainesosien paloittelun ja mittaamisen.

Paista hienonnettu sipuli paistinpannulla kullan ruskeaksi.

Lisää soijarouhe, vesi, rusinat, tumma siirappi, valkopippuri ja meirami. Soijarouhe on valmis, kun kaikki neste on imeytynyt. Sekoita tartex-tahna, soijarouheseos sekä keitetty riisi keskenään. Öljyä foliovuoka ja kaada massa vuokiin. Kaada laatikon pinnalle kerma ja lisää muutama nokare margariinia. Paista laatikoita 200c uunissa noin 1-1,5h, kunnes pinta on mukavan ruskea. Tavallisessa kotiuunissa paistoon meni yhteensä 1,5h, mutta kannattaa tarkkailla väriä. Anna laatikon vetäytyä liedellä hetki ennen tarjoilua. Tarjoillaan puolikkahillon kanssa.


Reseptistä tulee aika tarkkaan kaksi pentä laatikkoa.




Rusinainen maksalaatikko




Ostoslista:


-350g jauhettua maksaa
-1,5dl puuroriisiä
-2 kpl sipulia
-1 muna
-2dl kuohukermaa
-3dl täysmaitoa
-3rkl siirappia
-1tl suolaa
-1tl meiramia
-½tl valkopippuria
-½tl inkivääriä
-1,5dl rusinoita


Resepti:


Keitä riisi suolatussa noin puolen litran vesi määrässä. Hienonna sipuli ja kuullota pannulla. Yhdistä riisin joukkoon sipulit sekä kaikki loput ainesosat ja sekoita tasaiseksi massaksi. Massa jää melko löysäksi, mutta älä hätkähdä. Kaada seos vuokaan/vuokiin* ja laita uuniin 175 asteeseen ja anna olla noin 1h 30min.


*Tästä satsista tuli piirun vajaa 1,5l maksamassaa, joten varaa vuoat sen mukaan.


Tarjoile halutessasi ketsupin ja American dressingin kera.

torstai 6. joulukuuta 2018

ITSENÄISYYSPÄIVÄN KLASSIKKO

En ole koskaan aikaisemmin tehnyt karjalanpataa, koska luulin, että sen tekeminen olisi jotenkin vaikeaa. Tämän ensimmäisen karjalanpatani jälkeen aloitan kyllä vielä enemmän tekemään erilaisia patoja. Itsenäisyyspäivän reseptinä suomalaisin pata ikinä. 

1 paketti HälsansKök fileesuikaleita pakasteesta
3 porkkanaa
3 sipulia
20 kokonaista mustapippuria
3 laakerinlehteä
1 rkl öljyä
1 tl valkopippuria
2 tl suolaa
n. 7 dl vettä



Leikkaa ja kuutioi porkkanat ja sipulit. Lisää vesi pataan ja mausta valkopippurilla, suolalla, mustapippurilla ja laakerinlehdillä.  Lisää fileesuikaleet, porkkana ja sipuli. Käännä pata muutaman kerran sekaisin. Uuniin 175 astetta ja 2h uunissa. Ja herkuttelemaan.

Oikein hyvää itsenäisyyspäivää!
-Polkkatukkanainen

______________________________________________________________




Itsenäisyyspäivän herkkuun tarvitset:

-800g karjalanpaistilihaa
-2kpl isoa sipulia (tai 3 pientä)
-3 kpl porkkanoita
-1tl suolaa
-15kpl maustepippureita
-1kpl laakerinlehti



..ja näillä opeilla onnistut varmasti:

Tällä kertaa juhlan kunniaksi suunnittelin valmistusprosessin hieman pidemmän kaavan kautta.

Eli aloita homma ruskistamalla lihoihin nätti pinta. Laita uunin nuppi kaakkoon (300 astetta) ja
levittele paistilihat uunipellille (käytä leivinpaperia, lihoista lähtee aikalailla nestettä) ja laita kuumaan uuniin n. 8-10 minuutiksi ruskistumaan. Kun ovat saaneet kivasti väriä pintaan, ulosta pelti ja laske uunin lämpötila n. 100 asteeseen. Uunin jäähtyminen ottaa aikansa, joten se väli on hyvä käyttää sipulin ja porkkanan silpomiseen. Leikkaa molemmista noin kynnen levyistä kuutiota. Tämän jälkeen kaiva esiin jemmoistasi noitapata ja nakkele lihat, porkkanat, sipulit ja mausteet sikinsokin sisään. Kruunaa komeus lopuksi kuumalla vedellä (itse oikaisin tässä kiehauttamalla vedenkeittimellä), niin että lihat juuri peittyvät. Tämän jälkeen kansi päälle ja uuniin muhimaan. Koska metodina on matala lämpötila (n.100 astetta), niin valmistuminen ottaa oman aikansa n. 5-6h. Matalan lämmön ja pitkän haudutusajan kanssa saat takuu mureaa lihaa. Jos olet kuitenkin hätähousu, niin voit laittaa uunin 200 asteeseen jolloin valmistusaika puolittuu.


-Hyvää 100+1v. itsenäisyyspäivää toivottaa Jenkkakahvamies!

sunnuntai 25. marraskuuta 2018

(PORK)KALAPASTA

Kalastajan unelmalounas saaristossa

 Tuotteet:
-150g kylmäsavulohifilettä
-2dl ruokakermaa
-tilliä
-3 dl pastaa (fusilli)
-1,5tl suolaa
-1rkl sitruunamehua

Ohjeistus:
Laita vesi kiehumaan kattilaan ja mausta reilusti suolalla. Keittele makaronit kypsiksi ja kaada vesi pois. Silppua tuore tilli ja nakkaa pastan joukkoon kerman ja sitruunamehun kaveriksi ja hämmennä. Paloittele lohifilee sopiviksi "kikkareiksi" ja lisää sekaaan. Anna lopuksi hautua hetken miedolla lämmöllä kattilassa.

_____________________________________________________________________________


Jenkkakahvamiehen pasta saattaa olla kalamiehen unelmalounas, mutta usein se unelmaksi jääkin. Sen sijaan, että kuuntelee toisen kiukuttelua, voi samassa ajassa pyöräyttää ruodottoman vaihtoehdon.


Porkkalaa tarpeeksi
Pastaa (suolaa pastavesi kunnolla)
2dl Kermaa
Tilliä
Sitruunapippuria
Sitruunamehua
3rkl Ravintohiivaa


Mikäli porkkala ei ole tuttua saat reseptin siihen esimerkiksi täältä
Muuten pasta on maailman helpoin valmistettava. Keitä pasta kunnollisessa suolassa. Vaikka kuvassa on penneä, suosittelen pastaan fusillia. Kun pasta on melkein valmista, kaada vesi pois ja lisää kerma ja mausteet. Lisää lopuksi porkkala ja ravintohiiva.

Samaan aikaan, kun Jenkkakahvamiehen kaltainen jäärä odottelee kalan käymistä koukkuun, voit itse lämmitellä saunan. Kannattaa muuten tehdä porkkalapastaa sen verran enemmän, että sille sekaanillekin riittää, koska se tulee kuitenkin sitä kinuamaan. ;)


sunnuntai 21. lokakuuta 2018

SOPPAA MAKKAROILLA

Siskonmakkarasoppa

400g siskonmkkaraa
1kpl sipuli
4 kynttä valkosipuli
6 isoa perunaa
1 lihaliemikuutio
1ps keittojuureksia
1rkl persiljaa (tuore)
1,5l vodaa
n. 10kpl maustepippuria

Opastus:
Tällä kertaa aloitetaan reseptin valmistus vanhalla kunnon perunateatterilla eli kuori ja paloittele. Kun olet päässyt vauhtiin puukon kanssa, niin choppaa sipuli sivussa kuutioiksi. Tässä vaiheessa ota pakkasesta juurespussukka vesihauteeseen sulamaan ja perään valuttele puolisentoista litraa vettä kattilaan ja iske tulille lihaliemikuutio kera.
Kun veden lämpotila ylittää maagisen 100 pinnan, niin tiputtele potut, sipulit (kelta ja valko) ja maustepippuri kattilaan. Anna poreilla noin 10min ja lisää osin sulaneet keittojuurekset soppaan. Jos olet koulukuntaa kuoret mukana , niin tässä vaiheessa on aika paloitella makkarapötkylät valmiiksi. Tällä kertaa seurasin koulukuntaa "pursottajat" ja pursottelin suolet tyhjäksi makkaramassasta soppaan kun potut olivat kiehuneet n. 20min. Anna poreilla vielä kymmenisen minuuttia kattilan alla ja kruunaa lopuksi aromikas herkku tuoreella persiljalla.



Onnellisen nakin keitto

8 dl vettä
4 isoa perunaa 
3 Bon Soya nakkia
1 pussi keittojuureksia (Rainbow)
1 kasvisliemikuutio
n 10 kokonaista mustapippuria

Aloita lisäämällä vesi kattilaan. Lisää kasvisliemikuutio. Leikkaa kuoritut perunat kuutioiksi ja lisää kattilaan. Lisää mustapippurit ja jäinen keittojuurespussi sekaan. Siskonmakkaran kaltaista tuotetta ei kasviksena ole, joten tartuinpa taas Bon Soyan pakettiin. Kyseiset nakit sopivat kyllä hyvin keittoon, koska niiden koostumus ei muutu, eikä ne turpoa keitossa. Keitto on valmis, kun perunat ovat syöntikypsiä. Aikaa siihen menee noin 15 minuuttia.



sunnuntai 7. lokakuuta 2018

KIUSAUKSIA

- On jo niin syksy, että alkaa tehdä mieli laatikkoruokia. 
- Mua harmittaa, ettei HälsansKökillä ole enää sellaista kinkkusuikaleen tapaista suikaletta. Ihan parasta! Mä ostin niitä tosi paljon, mutta en varmaan riittävästi. 
- No, mitä sä laitat kinkkukiusaukseen?
- No siis raastettua nakkia. 
- Laitat mitä?
- Facen Sipsikaljavegaaniryhmästä bongasin joskus. Ihan toimiva juttu.
Auran kiusaus
Raastettu nakki toimii




AURALAINEN KINKKUKIUSA

-Rainbow peruna-sipulisuikale 500g
-300g kinkkusuikaletta
-100g aurajuustoa
-1 paprika (vihreä)
-2dl ruokakermaa
-3kpl valkosipulikynsiä
-suolaa
-mustapippuria

Recipe:

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Aloita paloittelemalla paprika ja valkosipuli (paloittelin, olen viime aikoina ollut laiska pesemään valkosipulipuristimen roippeita). Paprika tuo kivasti väriä perinteiseen laatikon värikoodistoon. Ota kaapista isohko vuoka ja rätkäytä n. 500g peruna-sipulisekoitusta pohjalle. Lisää joukkoon kinkkusuikaleet ja paprika ja hämmäytä sekaisin. Murusta noin puolet aurajuustosta pinnalle. Kaada ruokakerma astiaan ja lisää joukkoon suola, mustapippuri ja loput aurajuustosta. Lämmäytä sotku mikrossa, jotta aura sulaa helpommin kerman sekaan. Kumoa maustettu ruokakermasotku vuokaan ja laita komeus uuniin muhimaan n. reiluksi tunniksi. Itse annoin olla tunnin ja vartin ja ehkä olisi saanut olla hieman pidempäänkin. Paisto aika riippuu uunista ja vuoasta.

Bon apetit!

-Jenkkis


Jätin kiusauksen todella perinteiseksi, koska on niin pitkä aika, kun olen päässyt syömään kinkutontakiusausta. Ihmettelen miksi tässäkään vegebuumissa "kinkkusuikaletta" ei löydy kaupoista. Toisaaltaan nakkiraaste oli kyllä kokeilemisen arvoista!

RAASTENAKKIKIUSAUS

500g Peruna-sipulisekoitusta
Paketti BonSoya nakkeja
2dl Ruokakermaa
Suolaa
Pippuria 

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Sekoita nakkiraaste ja peruna-sipulisekoitus yhteen. Mausta ja kaada ruokakerma laatikon päälle. Itse tyhjennän ruokakermapurkin aina vedellä huljuttaen, mutta jos sinä teet samoin, niin älä tee nyt niin. Laatikkoon tulee äkkiä liikaa nestettä. Annoin olla laatikon uunissa noin 1,5h. Olen huomannut, että uunissaoloaika riippuu aika paljon uunivuoasta. Itse tein laatikon Arabian Kokkipataan, jonka olen huomannut vaativan pitkiä aikoja uunissa, mutta kuinka hyväksi se ruoan tekeekään. Kokkipata on minun lapsuuden The Astia. 

- Suukolla Polkkatukkanainen


Kiusa se on pienikin kiusa!

sunnuntai 23. syyskuuta 2018

MUNAKASMUFFINSIT


Sunnuntai. Viikon laiskin päivä myös meillä. Meille on tullut vuodessa tapa nukkua sunnuntaisin pitkään ja tehdä aamupala pitkän kaavan mukaan. Eräs sunnuntai, että heräsimme klo 8 ja istuimme aamupalalle jo klo 14. Joka sunnuntaiseen aamupalaan kuuluu meillä kananmuna ja usein myös tomaatti. Aamumme alkaa usein mietinnöllä, mitä tänään syötäisiin. Sitten etsimme reseptejä ja alamme toimimaan. Ainakin heti sen jälkeen, kun olemme kuunnelleet spotifyä, makoillet sängyllä kun aurinkonsäteet koskevat ihoon.

 
 
Tämä resepti syntyi meillä puolivahingossa. Teimme pilvimunia aamupalaksi ja osa keltuaisista hajosi erotteluvaiheessa. Mietimme ettemme halua heittää rikkinäisiä munia pois vaan teemme niistä jotain, mikä valmistuisi uunissa. Munakasmuffinsit löytyivät netistä ja ne oli niin hyviä!
 Ainekset
 
4 munaa
1 paprika
1 sipuli
1 tomaatti
 suolaa (valkosipuli)
kuivaa basilikaa
chilimauste
1 dl juustoraastetta

Vatkaa munat, pilko kaikki ainekset ja yhdistä muniin. Mausta. 

Mikäli sinulla ei ole muffinsipeltiä niin laita kaksi paperista muffinsivuokaa päällekäin. Nostele taikina vuokiin noin 1/2 vuoasta. Kananmuna turpoaa uunissa aika paljon. 
175 astetta 25min ja muffinsit saa ottaa pois uunista.

sunnuntai 9. syyskuuta 2018

TÄYTETYT PIHVIT

- Kulta! Oletko sä koskaan syönyt täytettyjä pihvejä?
- Miten pihvejä voi täyttää?
- Tekee ohuen pihvin ja junttaa täytteet väliin. Sitten toisen ohuen pihvin päälle. 
- Pitäiskö kokeilla?
- Pitäis!
Ja niinhän me kokeiltiin. On muuten Polkkatukkanaisen ihan ehdoton bravuuri vaikka useasti ei näitä pihvejä tule tehtyäkään.


Täytetyt jauhelihapihvit uunissa


Ainekset:

400g Sianjauheliha
1kpl kananmuna
1dl korppujauhoja
2dl vettä
1 sipuli (käytä osa annoksen koristeeksi)
1kpl punainen chili
1tl mustapippuria
1tl suolaa (metsäsieni)
1tl basilikaa
1tl valkosipulia
2 kpl tomaatteja
n. 100g grillijuustoa


 Ohjeistus:

Laita korppujauhot ja neste eli vesi (tai kerma tai lihaliemi joku muu mikä) turpoamaan hetkiseksi kulhoon. Tällä välin silppua sipuli ja chilipalko.
Lisää jauheliha, muna, sipuli, chili ja loput mausteet (poislukien basilika) korppujauhojen joukkoon ja veivaile kiinteäksi murekemassaksi. Taiteile massasta 8 kpl identtisen kokoisin biffejä ja asettele vieretyksen malliin 4+4. Tässä vaiheessa kannattaa laittaa uuni lämpenemään n. 175 asteeseen.
Tämän jälkeen leikkaa juustosta ja tomaatista 4 kpl siivuja ja laita ne neljän vierekkäisen jauhelihapihvin päälle ja kruunaa kerros basilikalla. Tämän jälkeen lätkäise täytteettömät pihvit näiden päälle niin että täytteet jää väliin ja tpauttele yhdeksi isoksi pihviksi, toista tämä 4x. Täsäs vaiheessa uuni lienee jo lämmin, joten sinne siten vaan paistumaan n. 35 minuuttia riittänee (tässä ehtii keittämään lisukkeeksi vaikka pottuja).. ja eikun syömään!




TÄYTETYT SOIJAPIHVIT

1 peruna
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
1 dl korppujauhoja
2,5 dl soijarouhetta
2dl kermaa/soijakermaa/kaurakermaa
2 rkl kuivattua persiljaa
3 rkl soijakastiketta
1,5 rkl perunajauhoja
2 tl paprikamaustetta
1 tl rouhittua mustapippuria 


cheddarjuustoa 
aurinkokuivattuja tomaatteja 

öljyä paistamiseen





Hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuori ja raasta peruna raastimen hienoimmalla terällä. 
Sekoita kaikki aineet yhteen ja anna taikinan vetäytyä noin 15 min.
Muotoile taikinasta pihvejä ja lisää täytteet sisään.
Paista pihvit reilussa öljyssä.




Voi hyvää päivää miten hyvää!

sunnuntai 26. elokuuta 2018

MAKKARASTROGANOFF

- Mun pitäis tehdä jotain tosta makkarasta. 
- Mitäs meinasit? 
- Uunimakkaraa tai jotain makkarakastiketta. Stroganoffia! 
- Okei. Mä en ole varmaan ikinä tehnyt.
- En minäkään pitkään aikaan.  

Tämä keskustelu käytiin, kun makkarassa tuli päiväys pian vastaan. On siis ensimmäisen battlen aika. 



Tymäkkä makkarastroganoff

-500g lenkkimakkaraa (Korpela maalaismakkara)
-1 kpl sipuli
-1 kpl punainen chili
-1 tl mustapippuria
-1 tl valkosipulijauhetta
-1 tl suolaa
-2 dl ruokakermaa
-1 dl maustekurkkuja (tässä ameriikan makoisia)
-1 dl maustekurkun lientä
-1 rkl sinappia (Turun väkevä)
-1 rkl tomaattipyrettä




Ohjeistus:
Riipaise makkarasta kuori pois ja silvo sisälmykset mieleiseksesi. Tässä vaiheessa iske pannu tulille ja tee sama operointi sipulille sekä-että chilille ja kurkuille. Kun tulinen pannu höyryää visko makkaranpalat tirisemään öljyn sekaan. Pyörittele sen aikaa että saavat kivasti rusketusta pintaan. Sitten iske sipuli ja chili sekaan, anna hetken kärvistellä pannulla. Tämän jälkeen mausta kuivilla ja liipaise nesteet sekaan ja perään pyree ja sinappi (liukenee kivemmin). Tässä kolossa laske lämpöä ja anna muhia (kannen alla) 20min. Kruunaa sörsseli lopussa maustekurkuilla.

*Lisukkeena tällä erää pottuja (kirsikkatomskuja ja jotain rehuja..) Bon voyage!



-JKM

Ja kasvisversio:



Kasvisnakkistroganoff

n. 250 g nakkeja (BON SOYA)
1 kpl sipulia
1 rkl voita
1 rkl rypsiöljyä
2 kpl kurkku
1-2 rkl sinappia
1-2 rkl tomaattipyreetä
n. 1 dl maustekurkkulinetä
suolaa ja mustapippuria myllystä
0,5 dl vehnäjauhoja
4-5 dl vettä
n. 0,5 dl soijakastiketta
2-3 kpl maustekurkkua
n. 1 dl kermaa



Lisää aluksi voi ja rypsiöljy pannulle. Leikkaa nakit viipaleiksi. Lisää vehnäjauho nakkeihin ja ruskista. Hienonna sipulit.
Kääntele hetkinen. Lisää sinappi ja tomaattipyree, mausta seos. Lisää kasariin kiehuva vesi, sekoita kastike sileäksi. Keittele kastiketta hiljakseen miedolla lämmöllä noin 20 minuutin ajan.
Lisää kastikkeeseen soijakastike, tarkista maku. Lisää lopuksi kuutioidut maustekurkut. Jos haluat, voit vielä pyöristää kastikkeen maun kermalla


Kumpi vie pisteet kotiin?

sunnuntai 12. elokuuta 2018

ALKU

Vegeslihalla on yhteinen kertomus pariskunnan matkasta sovittaa yhteen kattiloiden lisäksi ruokailutottumukset. Blogin tarkoitus on vastata kysymykseen: "No mitä sää sit kasvissyöjänä syöt, kun et syö kalaa tai kanaa"? Monia ruokia pystyy nykypäivänä kääntämään kasvisversioksi helposti ja blogi antaakin molemmat vaihtoehdot samassa postauksessa.
Samassa paketissa siis vege ja liha eli vegesliha. 
Polkkatukkanainen:

Polkkatukkanainen Anu on ollut jo puolet elämästään lakto-ovo vegetaristi. Usein kuultu lause on: Mitä sä nyt ku et sä syö kalaakaan. Myös Arille tilanne oli outo pariskunnan tavatessa, joten opetettavaa tuli sinnekin suuntaan. 

Jenkkakahvamies:



Jenkkakahvamies Ari on enemmän tyyppiä - lihaa ja perunaa... Ainakin jos siinä on chiliä ja valkosipulia. Ja sitä persiljaa ainakin kolminkertainen määrä. 

Mitä tapahtuu, kun Ari haluaa syödä makkarakastiketta ja Anun on aika soveltaa? Syökö Anu pelkkää porkkanaa vai onko seitan mistään kotoisin? Kuinka paljon riitaa tulee persiljan käytöstä? Ja pystyykö jäyhä mies myöntämään, että kasvisruokakin on ihan syötävää?

Tervetuloa blogimme pariin katsomaan reseptejä ja kuinka liharuokaa sovelletaan kasvisversioksi. 

Tästä kuvasta kaikki lähti. Ajatus siitä, että pitäisikö tästä kertoa, muillekin.



Tavataan taas!