Näytetään tekstit, joissa on tunniste Majoneesi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Majoneesi. Näytä kaikki tekstit

tiistai 18. kesäkuuta 2019

KASTIKE EXTRA


Juhannus. Vihdoin se on täällä! Teimme nyt juhannusta kunnioittaen kastike extran ja tässä postauksessa löytyvät kaikki ohjeet alla oleville pulloille. Kahden desin pullot ovat kivan kokoisia ja tämänkaltainen setti varmasti ilahduttaa vaikka mökkiviemisinä. Ketsuppia lukuunottamatta kaikki kastikkeet tekee alle tunnissa! 
 

VEGAANINEN KONJAKKISINAPPI


2 dl sinappijauhoa
2 dl sokeria
2 dl kookoskermaa
4 tl peunajauhoja
3 rkl omenaviinietikkaa
3 rkl konjakkia

Kaada kylmään kattilaan sinappijauhe, sokeri ja perunajauho. Sekoita kuivat aineet tasaiseksi vispilällä. Lisää kookoskerma ja sekoita seos tasaiseksi. Edelleen kylmään kattilaan. Kun seos on tasaista ja kaikki ainekset sileinä kattilassa on aika laittaa liesi päälle. Keitä miedolla lämmöllä hetki niin, että sinappi pulpahtaa kerran. Perunajauho ei tarvitse enempää kypsentämistä. Nosta kattila liedeltä ja lisää omenaviinietikka ja konjakki. vispaa sinappi kerran vielä ja kaada sinappi lämpimänä lasipurkkiin. Anna sinapin tekeytyä vuorokausi. 
Konjakin voi toki jättää reseptistä kokonaan pois sekä kookoskerman voi vaihtaa normaaliin kuohukermaan.


---------

KETSUPPI

1 kg kypsiä tomaatteja

1 punainen paprika
1 iso sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 rkl siirappia
1 dl ruokosokeria
1 dl omenaviinietikkaa
1,5 tl suolaa
1/4 tl jauhettua neilikkaa
0,5 tl kanelia
ripaus mustapippuria

Kalttaa osa tomaateista eli kasta ne kiehuvan kuumaan veteen ja kuori ne. (Voit kaltata myös kaikki tomaatit, mutta ketsuppiin jää kiva suutuntuma kuorista). Kuutioi kaikki tomaatit. Poista paprikan kanta ja kuutioi paprika. Kuori ja hienonna sipulit ja valkosipulinkynnet.
Sekoita siirappi, ruokosokeri, omenaviinietikka ja suola. Kuumenna seos kiehuvaksi. Lisää kasvikset kattilaan ja keitä ilman kantta noin 30 minuuttia.
Soseuta seos sauvasekoittimella ja lisää mausteet. Maista ja lisää halutessasi mausteita. Keitä vielä noin 30 minuuttia, kunnes ketsuppi on sopivan sakeaa.
Jaa hyvin pestyihin ja kuumennettuihin lasitölkkeihin. Sulje tölkit hyvin ja anna jäähtyä. Säilytä ketsuppi jääkaapissa.


--------  

VEGAANINEN PESTO

2 kourallista basilikaa
1 dl oliiviöljyä
40 g pinjansiemeniä
2 valkosipulinkynttä
2 rkl sitruunamehua
2 rkl ravintohiivahiutaletta
suolaa myllystä
mustapippuria myllystä

Paahda pinjansiemenet kevyesti kuivalla, öljyttömällä pannulla, jolloin maku irtoaa paremmin. Älä päästä mustumaan. Pane puolet yljystä ja kaikki muut ainekset korkeaan astiaan ja soseuta sauvasekoittimella. Lisää loput oliiviöljystä vähitellen, kunnes pesto on sileää tahnaa. Tarkista lopuksi maku. Jos et käytä kaikkea pestoa heti, säilytä sitä jääkaapissa lasipurkissa. Pesto säilyy muutaman päivän jääkaapissa.

--------- 

PERSILJAPESTO 



1 nippu persiljaa
3 kpl valkosipulinkynsiä
2 tl sitruunamehua
40g pinjansiemeniä
1/2 dl parmesanraastetta
1 dl oliiviöjyä
1tl mustapippuria
1tl vuorisuolaa

Heitä kaikki aineet korkeaan astiaan ja surruttele sauvasekoittimella tasaiseksi pestotahnaksi. Helppoa kuin mikä! (ps. varo laittamasta liikaa suolaa, kannattaa maistaa ennen kuin iskee kaiken natriumkloridin kyytiin)



---------

MAJONEESI


1 muna
1,5 dl öljyä
1 tl suolaa
1 rkl sinappia
1 rkl etikkaa

Videosta näet helpot ohjeet, mutta yksinkertaisemmillaan majoneesin teet niin, että Lisäät munan (kokonaan) korkeaan astiaan ja lisäät öljyn munan päälle. Lisää sitten suola, etikka ja sinappi ja surauta majoneesi sauvasekottimella. Tarkista maku.

-----------

PAHOLAISEN HILLO


2 tlk tomaattimurska
400g paprikaa (punainen)
1 sipuli
2-4 chiliä
1 kokonainen valkosipuli
1/4 tlk jalapenoa

Paloittele kaikki pieneksi ja keitä noin 40min. Hyvä väline pilkkomiseen on kolmiteräinen "Minuutti-Mikko".

1 pkt hillo-marmeladisokeri
0,5 dl väkiviinaetikkaa
2 tl pizzamauste
2 tl suolaa

Keitä noin 10 min. Purkita hillo lämpimänä desinfioituihin purkkeihin ja sulje kansi. 



sunnuntai 16. kesäkuuta 2019

LIHIS JA VIHIS

- Koska me aletaan syömään terveellisemmin?
- No, olihan meillä viime viikolla salaattiresepti.
- No joo, pastasalaatti!
- Huomasitko muuten, että siitä tuli viikossa koko blogin luetuin teksti?
- Ai? Eli jatkossa teemme pelkkää pastaa.
- Joo! No ehkä ei. Otetaan näistä lihapiirakoista nyt ainakin kuvat.

+++ HUOMIO +++

Resepti kokonaisuus sisältää paljon erilaisia kastikkeita, joiden ohjeet julkaistaan täällä blogissa ja Instassa juhannusviikon aikana.

+++ HUOMIO +++



VIHIS, ELI LIHATON LIHAPIIRAKKA TAI NIIN KUIN JENKKIS SEN ILMAISEE VIHAPIIRAKKA



0,5 l vettä
2 pussia kuivahiivaa
2 tl suolaa
3 tl sokeria 
50 g voita 
5+ dl vehnäjauhoja

puuroriisiä (valmista riisiä n 2 dl) 
1 dl soijarouhetta
1 dl vettä
0,5dl öljyä
1 sipuli
kasvisfondue

1 l öljyä keittämiseen

Keitä riisit suolalla maustetussa vedessä melkein kypsäksi. Paista soijarouhe (vedessä ja öljyssä) ja siinä samassa sipuli. Mausta fonduella ja sekoita valuneet riisit myös joukkoon. Tarkista maku joka saa olla aika maistuvaa, koska koko maku kiteytyy täytteeseen. Laita täyte jääkaappiin odottamaan, koska täytteen täytyy olla kylmää, kun piirakoita täytetään.
Taikina tehdään sitten niin, että lämmitetään vesi ja siihen lisätään suola, sokeri. Lisää hiiva 2 dl jauhoja. Voi saa olla huoneen lämpöistä tai sulatettua. Ala vähitellen lisämään jauhoja ja siinä välillä lisäät aina voita. Taikinan tulisi irrota käsistä.
Kohota taikinaa nyt reilusti.
Pyörittele taikinasta palloja ja kauli pallot noin 1 cm paksuisiksi ympyröiksi. Pistä reilu ruokalusikallinen täytettä keoksi ja sulje kuori vettä apuna käyttäen puolikuun mallikseksi piirakaksi. Anna kohota vielä ilman liinaa ja keitä sitten piirakat öljyssä kypsäksi.
Kuumenna öljy friteerauskeittimessä tai kattilassa noin 180 asteiseksi.
Nosta pari lihapiirakkaa kerrallaan kuumaan öljyyn ja paista piirakat molemmin puolin, kunnes saavat kauniin, ruskean värin.
Valuta talouspaperin tai ritilän päällä. Laita päälle liina, jotta piirakoiden pinta pehmenee.

Ovat parhaimmillaan juuri kattilaesta otettuna.

Tänään vihapiirakan väliin sujahti: Kurkkusalaattia, omatekemää sinappia, omatekemää ketsuppia, omatekemää majoneesia, omatekemää paholaisenhilloa, paahdettua sipulia, soijanakki, kananmuna, vegaanista juustoa. Melko komea kattaus siis.

Huomioi turvallisuus piirakoiden teossa! 
1. Liesituuletin ei saa olla päällä! Jos rasva alkaa palamaan ja liesituuletin on päällä, edes auttaa tuuletin koko talon palamista.
2. Pidä aina kansi kattilan lähellä. Mikäli rasva alkaa palamaan, laita kansi kattilan päälle. 
3. Paitomittari on hyvä kaveri ettei yllätyksiä satu.


LIHIS, ELI LIHAPIIRAKKA 



0,5 l vettä
2 pussia kuivahiivaa
2 tl suolaa
3 tl sokeria 
50 g voita 
5+ dl vehnäjauhoja

puuroriisiä (valmista riisiä n 2 dl) 
400g jauhelihaa
1 sipuli 
mauste-. valkopippuria, suolaa 

1 l öljyä keittämiseen


Ohje onkin melkolailla sama kuin Polkkiksella, joten aika pitkälle copy-paste yllä olevasta, pienellä vegettömyyden vivahteella.

Keitä riisit suolalla maustetussa vedessä melkein kypsäksi. Paista jauheliha ja siinä samassa sipuli. Mausta suolalla ja pippureilla ja sekoita valuneet riisit myös joukkoon. Tarkista maku, saa olla aika maistuvaa, koska koko maku kiteytyy täytteeseen. Laita täyte jääkaappiin odottamaan, koska täytteen täytyy olla kylmää, kun piirakoita täytetään.
Taikina tehdään sitten niin, että lämmitetään vesi ja siihen lisätään suola, sokeri. Lisää hiiva 2 dl jauhoja. Voi saa olla huoneen lämpöistä tai sulatettua. Ala vähitellen lisämään jauhoja ja siinä välillä lisäät aina voita. Taikinan tulisi irrota käsistä.
Kohota taikinaa nyt reilusti.
Pyörittele taikinasta palloja ja kauli pallot noin 1 cm paksuisiksi ympyröiksi. Pistä reilu ruokalusikallinen täytettä keoksi ja sulje kuori vettä apuna käyttäen puolikuun mallikseksi piirakaksi. Anna kohota vielä ilman liinaa ja keitä sitten piirakat öljyssä kypsäksi.
Kuumenna öljy friteerauskeittimessä tai kattilassa noin 180 asteiseksi.
Nosta pari lihapiirakkaa kerrallaan kuumaan öljyyn ja paista piirakat molemmin puolin, kunnes saavat kauniin, ruskean värin.
Valuta talouspaperin tai ritilän päällä. Laita päälle liina, jotta piirakoiden pinta pehmenee.

Ovat parhaimmillaan juuri kattilaesta otettuna.

TÄYTTEET:

-Kurkkusalaatti
-Naudanlihaleike
-Jääsalaatti
-Konjamiinisinappi (Omasta takaa)
-Ketsuppi (Omasta keittiöstä)
-Cheddar-juusto
-Sipulirouhe
-Majoneesi (Omasta keittiöstä)

sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

NYHTÖBURGERI JA CHILI-VALKOSIPULI COLESLAW

- Tekee mieli coleslawta. Pitäiskö grillata niin vois tehdä sitä?
- Jaa tuolla lumisateessa vai? Oletko katsonut pihalle Suomen rakennuskulttuurin helmestä - ikkunasta?
- No, mutta eikö aina ole hyvä sää grillata?
- Senkus menet seisomaan pakkaseen.
- Eikun yhdessä mennään. 
- No en ole tulossa. 
- Aha. No ei grillata, mutta coleslawta haluan.
No ei tästä maailman nopein menu rakentunut, mutta kyllä kannatti! Kaikki itse tehtynä: Majoneesi, Coleslaw, Bataattiranskalaiset, Nyhtösoija ja Nyhtöpossu. Oli muuten sellainen ateria, että taju pois. 


Nyhtösoijaa
Nyhtöpossua

Majoneesi



1 kananmuna
2 dl rypsiöljyä
1 tl sinappia
1/2 tl väkiviinaetikkaa
1/2 tl suolaa



  • Tarvitset sauvasekoittimen sekä kapean ja korkean astian. Huolehdi, että majoneesin ainesosat (erityisesti munat ja öljy) ovat samanlämpöisiä. Riko sitten yksi kananmuna astian pohjalle niin, että keltuainen säilyy ehjänä. Valuta munan päälle rypsiöljy, tipauta joukkoon lusikallinen dijonia ja viinietikka, sekä mausteet.
  • Aseta sitten sauvasekoitin astian pohjaan niin, että se peittää kokonaisuudessaan keltuaisen. Käynnistä sauvasekoitin ja pidä se käynnissä astian pohjassa, kunnes öljy on sekoittunut munaan. Jos öljy ei meinaa sekoittua, voit auttaa hieman: nosta sauvasekoitinta vähitellen ylöspäin astiassa niin, että kaikki öljy valuu alas ja sekoittuu majoneesin joukkoon. Ta daa! Valmis!
Hei, tämän majoneesin video löytyy muuten Vegeslihalla instassa osastolta "Vinkit".




Coleslaw


500g kaalia
2 porkkanaa
1 chili
 

Kastike
1dl omatekemää majoneesia
1dl Kermaviiliä
1-2rkl viinietikkaa
1rkl sinappia
3 valkosipulinkynttä
1/4tl suolaa
1/2tl sokeria
1/4tl mustapippuria


  • Sekoita kastikeen ainekset tilavassa kulhossa.
  • Leikkaa kaali erittäin ohuiksi suikaleiksi esimerkiksi juustohöylällä. Raasta kuoritut porkkanat isoimmalla terällä.
  • Lisää salaattiainekset kulhoon kastikkeen joukkoon ja sekoita hyvin. Anna salaatin maustua jääkaapissa. 



Bataattiranskalaiset 



500 g bataattia
3 rkl öljyä
suolaa
valkosipulijauhetta
paprikajauhetta


  • Kuori bataatti halutessasi ja leikkaa se pitkiksi, reilun sentin paksuisiksi tikuiksi ranskanperunoiden tapaan. Huomioi, että bataatti kutistuu uunissa hieman.
  • Pane bataatit kulhoon, lisää öljy ja mausteet. Sekoita.
  • Levitä bataatit väljästi leivinpaperin päälle uunipellille. Paista tikkuja 225-asteisessa uunissa 15 minuuttia. Käännä ne lastalla ja kypsennä edelleen noin 10 minuuttia.


Nyhtösoija



4 soijapihviä
1 sipuli
2 kasvisliemikuutiota
2 dl grillauskastiketta
Öljyä paistamiseen


  • Keitä soijafileet pehmeiksi kasvisliemessä. Itse keitin noin puoli tuntia. Anna jäähtyä ja revi fileet pieniksi paloiksi.
  • Leikkaa sipulit ohuiksi puolirenkaiksi. Kuumenna öljy pannulla ja lisää siihen sipulit. Kuullota hetki. Lisää pannulle revityt soijafileet ja grillauskastike. Paista 5-10 minuuttia.
  • Tässä kohtaa kaivoin noitapadan ja kippasin nyhtösoijan pataan. Lämmitin padan ensin täysillä niin, että grillikastike porisi ja vähensin sitten lämmön ykköselle ja annoin paladan porista liedellä noin tunnin.
  • Täytä hampurilais sämpylät nyhtösoijalla ja coleslaw’lla.



Nyhtöpossu





1 kg possun kassleria
1 dl sokeria
1 rkl Dijon-sinappia
1 tl chilijauhetta

1 tl paprikajauhetta
2 tl suolaa
2 tl mustapippuria
2 tl valkosipulijauhetta
1.5dl pulloa tummaa lageria
1 dl valkoviinietikkaa
0.5 dl hunajaa
0.5 dl BBQ-kastiketta (Jack Daniels)


  • Aloitellaan revityn possunniskan valmistus sötköttämällä aiheeseen liittyvä marinaadi. Ota kaapista kulho ja kaada pohjalle tummaa laager olutta (ja juo nopeasti loput) ja lisää kaikki loput ainesosat ja sekoita huolella. Laita lihaköntsä kulhoon. Peitä koko komeus vielä elmukelmulla ja palauta takaisin jääkappiin, jossa saa olla pimeässä yön yli.
  • NextDay. Ulkoista marinoitunut possu jääkaapista noin tuntia ennen kun laitat uuniin. Laita possun mötikkä paistopussiin ja leikkaa yksi kulma auki. Työnnä reiästä lihaan paistomittari ja asettele liha uunivuokaan. Kaada reilu desi marinadia lihan päälle ja sulje paisto pussi.
  • Paista 125 asteisessa uunissa kunnes paistomittari näyttää 93 astetta (meni noin 5 tuntia)
  • Sammuta uuni ja anna tekeytyä vielä puolisen tuntia paistopussissa.
  • Ota liha uunista ja nyhdä raa'asti käsin tai sivistyneesti haarukoiden avulla sopiviksi suikaleiksi.
  • Tarjoile pulled pork hampurilaisen täytteenä tai esimerkiksi uuniperunoiden kera. Lusikoi joukkoon reilusti maukasta pulled pork -kastiketta.