sunnuntai 19. tammikuuta 2020

NAPOSTELTAVAA

Niin kuin koko Suomi, ollaan mekin hieman katsottu vuoden vaihteen jälkeen, mitä suuhumme laitetaan. Rennosti, mutta kuitenkin ihan tuloksia hakien. Olemme huomanneet, että lauantai-illan napostelut meiltä ovat puuttuneet. Niinpä joku herkku olisi saatava ruokavalioon. Ja, ai että! Nämä herkut jää kyllä meidän ruokavalioon myöhemmäksikin aikaa!

-Minkäs lauantai-illan herkun meinasit esitellä?
-Sipsejä kyllä vähän on tehnyt tässä mieli.
-Karppausajoiltani muistan yhden erityisen herkun.. Olivat sellaisia meetvurstijuustonaksuja.
-Ai nistinlärpäkkeitä?
-No niitä! Ne on vaan kovin epävegaanisia.
-Niinpä! Itse mietin jos vihdoin kokeilisi lehtikaalisipsejä, mikä taannoin oli isokin juttu. En silloin kokeillut, koska olen vähän asenteellinen lehtikaalia kohtaan. Parempi kuitenkin päästä eroon ennakkoluuloistaan.

NISTIN LÄRPÄKKEET
 

- 16kpl meetvursti siivuja (n. 80g)
- n. 80g juustoraastetta
- 80g salsaa (kts. alla oleva resepti)
- Oregano


Laita uuni grillivastukselle kuumenemaan 250 asteeseen. Levitä meetvursti siivut leivinpaperille 4x4 muodostelmaan. Lisää jokaisen siivun keskelle ensin salsakastiketta ja peitä vielä juustoraastella. Koristele komeus vielä oreganolla, ennen kuin laitat uuniin. Anna olla uunin ylätasolla n. 8 minuuttia, kunnes juusto on kivasti sulanut ja lärpäkkeet käpristyneet ihan kuppimaisiksi. Nautitan heti lämpimänä salsadipin kera.


MEXICAN SALSA

Valmis salsa yläkuvassa.


- 4 tomaattia
- 2 paprikaa (punainen ja vihreä)
- 1 punasipuli
- 2 valkosipulinkynttä
- 1 punainen chili
- 1 jalopeno
- 1 lime
- 1 tl mustapippuria

- 1 tl suolaa
- 1 rkl ruokaöljyä

Aloita halkaisemalla tomaatit keskeltä ja koverra sisusta pois ja viipaloi hedelmäliha sopiviksi kuutioiksi. Säästä sisus, voit käyttää sitä tarvittaessa nesteenä myöhemmin. Silppua sipulit pieneksi silpuksi. Poista paprikoista siemenet ja kuutioi tomaatin kanssa samankokoisiksi paloiksi. Leikkaa chilitohuiksi renkaiksi, poista halutessasi siemenet, näin saat hieman vähemmän tulisen version.
Laita kattilan pohjalle loraus öljyä ja freesaa hetki chilejä, sipuleita. Kunnes ovat hieman pehmenneet lisää sekaan tomaatti- ja paprikakuutiot. Hauduta kannen alla kunnes vihannekset ovat sopivasti pehmenneet. Lisää lopuksi vielä mausteet ja purista limestä mehut sekaan ja nosta pois liedeltä. Anna jäähtyä ennen tarjoillua.
 

LEHTIKAALISIPSIT

Tällä kertaa dippinä toimi kermaviili ja tacomauste.

300 g lehtikaalia
3/4 dl rypsiöljyä
1/2 tl suolaa
1 tl chili maustetta
1 tl valkosipulijauhetta
 

Säädä uuni 150 asteeseen. Huuhtele ja kuivaa lehtikaalit. Poista kovat lehtiruodit. Revi lehdet sopiviksi suupaloiksi kulhoon. Yhdistä öljy ja mausteet ja kaada mausteöljy lehtikaalin päälle. Sekoita mausteöljy lehtikaalipaloihin käsin kääntelemällä.
Kaada lehtikaalit leivinpaperille uunipellille. Paahda uunissa noin. 20 minuuttia välillä käännellen, kunnes sipsit ovat rapeita




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti