sunnuntai 25. huhtikuuta 2021

ROTI JALA

- Meidän blogit alkaa nykyään hyvin useasti näin, mutta mitä sä nyt puolestasi teet?
- Ajattelin katsella meidän blogiin munareseptiä.
- Onpas hauskan näköisiä. Mitä se on?
- Roti jala on malesiassa suosittu pitsipannukakku.

ROTI JALA
3 dl jauhoja
1 tl kurkumaa
1 tl suolaa
2 munaa
3 dl vettä
3 tl öljyä
1 tlk kookosmaitoa
elintarvikeväriä
(öljyä pannulle)
 
Sekoita ainesosat (poislukien väriaine) tasaiseksi käsin tai koneella vatkaamalla. Kun löysä taikina on tasaista, kaada se vielä siivilän läpi toiseen astiaan, saadaksesi ylimääräiset kokkareet pois.
Tässä vaiheessa erottele taikinasta eri kulhoihin taikinaa sen mukaan, minkä väristä pitsiä haluat tehdä. Lisää jokaiseen kulhoon väriainetta sekaan ja sekoita.
Sitten tuleekin mielenkiintoisin vaihe eli paistaminen. Siihen tarvitaan kuitenkin ensin purkki, jossa on ns. suutin, josta voidaan taikina tasaisesti levittää norona pannulle. Voit käyttää apuna, esim. vanhoja sinappi- tai majoneesipurkkeja, missä on tarkoituksiin sopiva suutin. Meillä toimi hyvin vanha Sriracha-kastike pullo. Tämä on siinäkin mielessä hyvä pullo, että tässä huomaa onko taikina hyvän koostumuksellista.
Sitten ei muuta kuin pannu aluksi kuumalle ja sitten pudota lämpö 2-3/6, hieman rasvaa pannulle ja truuttailemaan hienoa pitsikuviota pullosta pannulle. Kun massa on hetken hyytynyt, taita reunat keskelle molemmilta puolelta ja kääri suorakulmio rullalle ja nosta lautaselle. Nopeaa ja kohtalaisen helppoa. Väreillä pystyy myös leikittelemään paljon. Roti jalaa syödään useasti curryn kanssa riisin korvikkeena, mutta ihan puhtain sydämin toimii myös ihan todella hyvin myös Nutellan kanssa jälkiruokana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti