keskiviikko 26. kesäkuuta 2019

JUUSTOKAKKU UUNISSA

Jenkkakahvamies täyttää tänään vuosia. En ole koskaan tehnyt juustokakkua uunisssa, mutta nyt oli hyvä syy kokeilla. Täytyy kyllä sanoa, että juustokakku oli todella helppo tehdä ja oli myös todella maistuva kakku. Kakku sai myös tällä reseptillä kauniin pinnan eikä täyte halkeillut uunissa.



Pohja:
100g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta


Juustotäyte:
500g maitorahkaa
400g maustamatonta tuorejuustoa
1 tl sitruunamehua
2,5 dl sokeria
2 tl vanilijasokeria
1 dl perunajauhoa
5 kananmunaa


Pohjan valmistus:
Vaahdota pehmennyt voi ja sokeri keskenään. Lisää joukkoon muna, vehnäjauhot sekä leivinjauhe. Sekoita tasaiseksi. Pohjusta leivinpaperilla (n. 21cm läpimitta) irtovuoan pohja. Taputtele taikina hyvin jauhotetuin sormin vuoan pohjalle ja reunoille. Laita vuoka odottamaan jääkaappiin täytteen valmistuksen ajaksi.

Täytteen valmistus:
Kaada kaikki täyteaineet kulhoon ja vatkaa seosta muutaman minuutin ajan, kunnes se on tasaista ja kuohkeaa. Kaada täyte taikinapohjan päälle.

Paista juustokakkua 175 asteessa 50-60 minuutin ajan uunin alatasolla. Anna kakun jäähtyä rauhassa ennen vuoan irroittamista sekä leikkaamista.
Päälle ropottelin muutamia vadelmia näöksi ja mauksi. Kakku on todella raskas, mutta marjoilla sitä voi keventää hyvin. 

Hyvää syntymäpäivää Jenkkis!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti